Saimme Petun siskosta Missistä uusia kuvia. Kaunis neiti Missistä on kasvanut. (nimikin sen jo kertoo :))
Kiitokset Satulle kuvista!
419106.jpg
Suvimarjan Ann Catherina "Missi"

Tänään pidettiin kerhon tokopalaveri ja suunniteltiin uutta kautta. Hyviä suunnitelmia, odottelen jo innolla uusia valmennuksia ja koulutuksia!
Sää on lauhtunut, huomenna päästään reenaamaan Petun kanssa pitkästä aikaa ALO-liikkeitä.
Eilen otin taas Akulla noutoa, ja tällä kertaa pöllö palkkasin namilla, ja Aku ei oikein tiennyt enää mitä tehdä kun minä pidin namia kädessä. Tosi huono maku jäi molemmille, Aku jotenkin luuli että nakkasin namin ja yritti etsiä sitä. Sitten palasi mun luo sivulle, meni makaamaan, ja loppujen lopuksi alkoi jo läähättää kun ei kerta kaikkiaan hiffannut mitä pitää tehdä. Nyt unohdan asian vähäksi aikaa kokonaan ja jatkossa palkkaan vain lelulla.