Aksan kanssa olen treenaillut kotona lähes päivittäin jotain pientä. Jätkä olisi kovin innokas.
Mutta Aku on edelleen epäpuhdas edestä, se ilmenee varsinkin kovalla alustalla (asfaltti). Aikani asiaa pyöritettyä päässäni, päätin että perun tokokisan. Jos Aku menee hypyt säkäkorkeuden mukaan kovalla alustalla, se ei ole enää epäpuhdas vaan ontuu!!! Harmittaa.
Sanna tulee perjantaina antamaan vyöhyketerapiahoidon, ja tiistaina Aku hierotaan uudelleen. Täytyy toivoa että nämä auttaisi.
Petun kanssa olisin mennyt näyttelytreeneihin, mutta paikalla ei ollut ketään. Menin sitten aikuiskoulutuskeskukselle, ja siellä Kati oli treenaamassa Papun kanssa. Otin Petulla tokoa muutaman liikkeen, kiitos vaan Katille häiriöseurasta!
Ilmoitin Petun Ouluun ja Akun Kemiin näyttelyihin. Ouluun oli ilmoitettu 11 bullmastiffia, ja Kemiin 7 bullmastiffia.
Samaisena viikonloppuna meille kotiutuu Torsti Touhukas ;) Kävimme eilen Haaparannassa ostoksilla, ja tuli ostettua pienokaiselle jo pantaa ja lelua yms.
Tässä vielä vauvelista tämän päiväinen otos. Kuono-osa näyttää kyllä yhtä muhkealta kuin velipuolellakin.
Ja muutenkin ipanalla on ilmeisesti velipuolensa vinkeitä, kun kasvattaja kertoi että tänään oli löytynyt muovisesta Pedigree-ruokapussista juuri ja juuri Torstin mentävä reikä :) 
Aku on itse maailman kiltein ja rauhallisin ja helpoin koira, mutta näyttää periyttävän jotain adhd-jälkeläisiä :)
937366.jpg