Osallistuttiin tokon kuukausin cupiin tänään, vaikka treenaaminen on jäänyt viime viikkoina ihan olemattomaksi. Ensin Petu osallistui mölliluokkaan, jossa muuten vastaavat liikkeet kuin aloluokassa, mutta makupalaa saa käyttää, ja siihen saa osallistua vain sellaiset koirakot jotka eivät ole kisanneet vielä virallisissa kisoissa. En käyttänyt makupalaa kuin liikkeiden välissä. Petu meni juuri siten kuin se liikkeet osaa. Hiomista olisi useammassakin liikkeessä, mistä saisi vuorokauteen lisää tunteja?
Seuraaminen meni suht ok. Liikkeestä maahanmenossa joudun maahanmeno osuudessa antamaan apuja.
Luoksetulossa jäi taas liian kauaksi minusta kuten ennenkin. Hyppy on vielä kesken, vaikkakin se nyt onnistui suht ok. Kaikista liikkeistä saatiin pisteitä kuitenkin, ja 8 - 9 välillä olivat pisteet joka liikkeestä.
Lopputulemana luokkavoitto puolella pisteellä Tainasta ja Noora labbiksesta!:)
994621.jpg
Petu kera palkintoluunsa
Aksan kanssa homma kaatui siihen, että Akulla oli liiaksi intoa. Se alkaa säheltämään ja tekemään omiaan. Pitääkö sen kanssa käydä lenkillä ennen kisoja, että olisi rauhallisempi? :)
Nytkin jo paikallaolossa, ehti nousta istumaan sen jälkeen kun maahan käsky oli annettu. Jouduin antamaan sen uudelleen. Lisäksi ennakoi perusasennon. Liikkeestä maahan muuten ok, mutta ei mennyt ekalla käskyllä maahan, jouduin antamaan lisäkäskyn. Noudossa ekalla yrittämällä se varasti ennen kuin ehdin antaa yhtään käskyä. Saimme kuitenkin "armonpullana" yrittää uudelleen. Annoin paikkakäskyn ennen kuin liikkeenohjaaja kysyi olemmeko valmiita. Tämä auttoi ettei Aku varastanut. Innokkaasti nouti kapulan mutta pudotti sen tulomatkalla maahan, ja jouduin käskemään sitä nostamaan se uudelleen.
Nollille meni siis koko liike. Hyppy meillä on IHAN KESKEN. Mutta yllättäen se tekikin sen ihan hyvin. Yllätyin itsekkin niin paljon, etten enää muistanut enkä tiennyt pitääkö koiran palatessa hypystä tulla ensin eteen vaiko sivulle :) Toinen sija Aksulle AVO-luokassa.
Treenaamalla saataisiin nämä keskeneräiset jutut kuntoon, ja ilmoitinkin Aksun virallisiin kisoihin marraskuulle, jospa se pistäisi vähän treenaaman, ettei tarvisi hävetä silmiään päästä :)
994622.jpg
Aku pelleilee noutokapulan kanssa

Kiitokset taas Anitalle kuvista !