Tänään teki mieli kamalasti tehdä jotain sämpylöitä tms. löysin netistä TODELLA HELPON ja nopean reseptin. Piti lukasta resepti pariin otteeseen, voiko näistä aineksista tosiaankin saada syömäkelpoista rieskaa aikaiseksi ? ;) Päätin uskaltautua kokeilemaan, ja oli TODELLA hyviä juuston kanssa nämä "pikarieskat". Niin hyviä, että syötiin ne Markon kanssa yhdellä kertaa :) Suosittelen kokeilemaan !
Samalla tajusin että olen unohtanut ottaa koirille lihaa sulamaan... tein sitten niille pikaisen makaronitonnikalamössön, kerrankin Petukin söi kupin tyhjäksi niin ettei juuri päätä kupista nostellut!

Eli ohje rieskoihin tulee tässä: (ohje lainattu Kulinaristin blogista, kiitosta vaan!)

NOPEAT KAURARIESKAT

2 purkkia kermaviiliä
1 tl suolaa
6 dl pikakaurahiutaleita

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Te kaksi isoa rieskaa tai useampi pieni rieska uunipellille. Paista 250 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Tarjoa lämpiminä.

Illalla vielä tein uusia kategorioita blogiini. Yksi ilta etsin yhtä vanhaa reseptiä jonka muistin kirjanneeni blogiini joskus kesällä. Eipä tahtonut löytyä. Tein nyt aiheille joissa on kuvia omia kategorian, lisäksi resepteille oman, ja intouduin erottelemaan näyttelyt, tokoilun, Nicon perkut Espanjasta ja muut sukulaiset. Jospa helpommin löytäisi etsimänsä :)