Taas mennään sunnuntaita, minne nää päivät menee ?
Palataan alkuviikkoon ja tiistaihin. Pääsinkin odotettua aiemmin Oulaisista palaverista, ja aikaa jäi ruhtinaalliset pari tuntia aikaa ennen Jyväskylään lähtöä. Kun pääsin kotiin, pistin koirat autoon ja lähdin nauttimaan auringonpaisteisesta säästä. Taas juostiin ihan päättömästi...
tässä muutama kuva siltä reissulta:
1978299.jpg
Tito ilmassa, ei tiedä minne suuntaan lentäis ;)

1978335.jpg
Petu katselee Titon touhuja ...

1978342.jpg
Petu piti pienen lepotauon välillä

Jyväskylässä oltiin klo 20 jälkeen illalla, matkalla pyörähdettiin parissa kaupassa, mutta eipä juuri mitään tarttunut mukaan. Ilta meni lueskellessa ja tv:tä katsellessa hotellihuoneessa, aamulla pitikin olla menossa 7.30 pirteänä aamupalalle. Kahdeksan maissa lähdimme kohti koulutuspaikkaa joka oli Tietoenatorin tila Jyväskylässä. Koulutus oli antoisa, mutta loppui vasta klo 16 jolloin lähdimme ajelemaan kohti Raahea.
Kotona olin vasta 20.30 maissa. Käytin vielä koirat pikaisesti "korttelin ympäri" lenkillä, ja aloin ihmetellä että kun Tito paskansi neljä kertaa, ja Petu kolme kertaa. Markoa haastateltua kävi ilmi, että se oli sitten "pikkusen" antanut niille ruokaa. Annoin ohjeeksi mitata Titon ruoka "kourallisilla". En sitten hoksannut mainita että sen kouran ei tarvi olla niin täysi kun ikinä voi + että Markolla on isommat kourat. Se oli ihmetellyt kun se ruokamäärä ei mahtunut kunnolla kuppiin ... *HUOH*. Lisäksi Tito joka oli ilmeisesti ollut tuon annoksen jälkeen nälkäkuoleman partaalla, oli vielä varastanut puoli kiloa tiskipöydällä sulamassa ollutta lihamössöä. Sattuneesta syystä iltaruoka oli sillä aika piimäpainotteinen :)
Torstaina meillä oli sitten tokokurssin vimppa kerta. Vettä satoi aika reippaasti mutta vedin sadetakin päälle ja menoksi. Titoa pikku sateet ei haittaa yhtään! Otettiin aika lailla kaikki alokasluokan liikkeet liikkurin ohjaamana. Olin tyytyväinen Titon suorituksiin ja edistymiseen. Ainoastaan maahanmeno ei mennyt hyvin, kun Titolle oli vaikeaa mennä makaamaan märkään maahan. Eipä tuollaista ole harjoiteltukaan. En olisi IKINÄ ensimmäisien kurssikertojen perusteella, että pystyn viimeisillä kerroilla päästämään Titon irti, ja ottamaan seuraamista taluttimetta :) Kiitos Tanja ja Johanna hyvästä ja opettavaisesta kurssista !!!
Treeneistä säntäsin rantaan vetämään näyttelytreenejä, mutta paikalle ei tullut ketään, liekö sade vaikuttanut. Menin sitten kaupan kautta kotiin. Petu oli pakko käyttää vielä lenkillä, mutta onneksi herra hienohelma ei tykännyt vesisateesta ja tyydyttiin sitten käymään vaan sen verran aitauksessa että herra kävi tarpeillaan. Itse olin illalla TODELLA väsynyt, liekö Jyväskylän reissu vaatinut veronsa :)
Perjantaina kävin sitten saloisissa remmilenkillä Sirkan kanssa. Harmittaa kun tulee niin aikaisin pimeä, ei toivoakaan että voisi enää klo 19 jälkeen mennä metsään lenkkeilemään :(

Mulle tuli myös yksi tilaamistani paketeista. Siellä oli vain 4 tuotetta, tilaamiani tuotteita oli 11! Mitään tietoa ei ollut, oliko muut tuotteet loppuneet, tuleeko ne jälkitoimituksessa... vielä ne tuotteet on kuitenkin nettikaupassa myynnissä. Laitoin viestiä myyjälle, jospa se selviää. Saksan tilauskin on matkalla, toimitus oli 3-5 työpäivää. Senkin kanssa sattui aikamoinen moka, että hoh hoijaa. Tuotteen vieressä oli painike mistä pystyi valitsemaan 10 % alennuksen. En tietenkään lukenut mistään mitään ehtoja, vaan pamautin sen 10 % alen. Nyt kun sitten sain viestin että tilaukseni on matkalla, siinä yhteydessä olikin tieto, että tämä 10 % ale edellyttää että tilaan samat tuotteet joki 4 tai 6 tai 8 viikon päästä uudelleen !!! voi helvatto! enpä ole koskaan ikinä moisesta kuullut. Oppiipahan lukemaan ne pikku pikku texteillä räntänyt kohdat tarkemmin. Laitoin nyt sinne viestiä että voinko maksaa ne alet sinne takaisin, en ala tilaamaan mitään uudelleen, edes kokeilematta tuotetta. *HUOH*. Tyhmyydestä saa maksaa !

Eilen laitoin kaverilleni viestiä että mennäänkö shoppaamaan huikeaan Raahen keskustaan :)
käytiin ne kokonaiset 3 vaatekauppaa ja kaksi kenkäkauppaa, kuten arvata saattaa suuria löytöjä emme tehneet, ostin kuitenkin kahdet koiran ulkoilutuskengät :)
Sitten kävimme parissa huonekaluliikkeessä, löysin Vepsäläiseltä aivan ihanat lasiset kaapistot jotka haluaisin työhuoneeseeni. Hintaa oli sen verran muhkeasti että pitää harkita pari päivää, ne oli Muuramen valmistamat. Löysin myös sen mitä oikeastaan lähdin hakemaan, eli uudet joustinpatjat petarilla.Ne oli puoleen hintaan ja tämän alennuksen jälkeen hintaa ei niin ihan hirvittävästi jäänyt. Päätin jo aiemmin etten osta niitä Sotkan tai Jyskin halppispatjoja. Ne tuntui todella ihanille kun niissä makoilin :) Marko jo ehti tuossa äkistä että pistetäänkö noin paljon rahaa sänkyyn... tietenkään mistään huonekalusta se ei voi maksaa mitään, mutta jos kyse olisi ollut kännykästä tai auton renkaista, niin sen mielestä se olis ollu halpa ostos :) Niihin saa itse valita ottaako pehmeämmän vaiko jäykemmän jousituksen. Ajattelin itse ottaa sen pehmeän omalle puolelle, Marko ottakoon omalleen minkä haluaa :) Ajattelin ainakin ne  hakea huomenna. Ainoa ongelma tässä on nyt on se, että minne hemmettiin pistän ne vanhat patjat? Täällä kun ei ole enää kaatopaikkaa. Lähin kaatis olis Oulussa yli 70 km päässä. Mietin että josko kysyis roskakuskilta, voisiko ne jättää tuohon pöntön viereen, jos se veisi ne eri maksusta pois.
Shoppailujen jälkeen otin päiväunet ja vähän siivoilin ja lähdin sitten metsään koirien ja Sirkan kanssa. Taas juostiin ku ravihevoset rinta rinnan... miksei ne voi rauhassa lönkytellä ja haistella uusia hajuja?

Marko olikin sorsajahdissa saaressa koko päivän. Saalis jäi saamatta kun ampujien sihti ei osunut kohdilleen :) Tänään mun veli lähti isän ja Markon matkaan, jospa sihti olis parempi ku mun veli harrastaa ampumista muutenkin kuin metsästyksessä. Ehkä on tarkempi ampuja ;)  Eli vastikään pääsi SM-kisoissa mitaleillekkin, sekä yksilösuorituksena että joukkueella, lajina siis jousiammunta.