Pojilla oli eilen molemmilla sama morsmaikku Maisa ;) Ensin käytiin kaupunginmetsässä lenkkeilemässä Petun ja Maisan kanssa. Mentiin moottikelkkauraa pitkin ja ylitettiin jossain vaiheessa hiihtolatukin. Siellä pari hiihtäjää veteli menemään lähempänä klo 21:tä perjantai-iltana! Onneksi oltiin varmuuden vuoksi varovaisia ja otettiin koirat kiinni sen hiihtoladun läheisyydessä ja kun ylitettiin se. Olin taas lehdet kirjoitelleet kun pari bullmastiffia olis ajattaneet hiihtäjiä siellä ladulla. Lisäksi ladun varrella näytti olevan koirakieltomerkkejä.
Alussa Maisa oli vähän varautunut kun ei ole aikoihin nähnyt Petua, mutta alkukankeuden jälkeen ne juoksivat yhdessä irti ja vähän leikkivätkin. Loppulenkistä Petu jo yritti kammeta selkään, joten otin sen remmiin. Ehdotin Merville että käydään vielä remmilenkki, jos Maisa vaan jaksaa, käyn vaihtamassa Titon mukaani. Niin me mentiin sitten Tokolanperällä pyöräteitä pitkin sellainen vajaan tunnin remmilenkki päälle. Maisa tunnisti Titon jo kaukaa ja säntäsi iloisesti Titon luo. Ihan eri käytös kuin Petun kanssa. Tosin Maisa on lenkkeillyt paljon enemmän Titon kanssa. Hyvin Maisa jaksoi. Titolla olisi kyllä ollut virtaa vaikka muille jakaa. Huvitti kotona kun molemmat touhuissaan tulivat rinta rottingilla kotia että mullapa oli naisseuraa :) Eikä tainneet tajuta että molemmilla oli sama morsmaikku :)
Eilen päivällä pyörähdettiin Kokkolassa. Reissun tuloksena mulla on nyt uusi ATK-pöytä sekä hyllykkö työhuoneeseen yhtä Laulumaan sarjaa, värit niissä on kuultomaalattu valkoinen ja pähkinä. Olen jo aiemmin ostanut samaa sarjaa senkin, joten työhuoneen kalusto alkaa olla täydellinen :) Vielä kun saisi uudet tapetit ostettua ja ne seinään. Tullessa pysähdyttiin Kalajoella Mamma Leone nimiseen paikkaan syömään, todella viihtyisä paikka ja HYVÄÄ ruokaa. Suosittelen.

Tänään olikin pakko käydä päästelemässä Titosta virrat pois Tuomiojalla. Se leikki ja juoksi lumipaukkujen kanssa ihan onnessaan. Petua en edelleen ottanut matkaan Titon jyrättäväksi, vaan käytiin Petun kanssa Sinkkiniemessä tunnin lenkki mökkiteillä ja metsässä. Petukin sai vähän juoksennella irti.
Tarkoitus oli tänään alkaa vaihtamaan ATK-pöytä uuteen, mutta joku laiskuus iski ja nyt mulla on työhuone täynnä huonekaluja, ja saas nähdä montako viikkoa menee ennen kuin saan vaihdon tehtyä :(

Tänään oli Turun näyttely, kokonaiset 49 bullmastiffia paikalla. Espanjalainen tuomari joka ei yllätykseksi ollut mikään eri automaatti, vaan esim. uroksissa oli antanut vain 6 eriä. Titon systerit olivat molemmat saaneet eh:n eivätkä sijoittuneet. Taisi olla 9 koiraa siinä luokassa. Eli yhtä näyttelykokemusta rikkaampana kotiin :)