Loppuviikolla ei olla muuta kuin pistetty tassua toisen eteen. Eilen olin valokuvakerhossa pari tuntia, olin kuin joku utelias ekaluokkalainen, esitin kysymyksiä koko ajan. Pikku hiljaa asiat alkaa hahmottua päässä, kunhan ne siellä vielä pysyis. Nyt viikonloppuna olis tarkoitus sitten yrittää kuvailla, pitää kuvauspäiväkirjaa ja pari mustavalkofilmiä olis tarkoitus räpsiä. Pari ideaa onkin päässä, toteutus onkin sitten toinen juttu...

Kerhon jälkeen taas baanalle, käytiin Titon kanssa aikas pitkä lenkki, käveltiin metsän läpi tuonne rautaruukin tien varteen ja sieltä sitten kotiin. Oli taas niin valoisaa ettei tarvinnu lamppua ollenkaan. Löydettiin uusi reittikin tuolta metsästä, meillä on kyllä hienot lenkkimaastot ihan kotipihalta :) Ketään muita ei näkynyt koko lenkin aikana. Petun kanssa tehtiin sitten eri lenkki, taas metsän läpi, mutta vähän eri suuntaan, ison pellon läpi Junnilanmäen alle ja teitä pitkin kotiin. Marko olikin työreissulla Helsingissä, niin loppuilta meni netissä surfatessa kamerajutuissa ;)

Tänään sitten piti ottaa pitkät päiväunet ja lidlin kautta Sinkkiniemen metsiin lenkkeilemään Titon kanssa. Sirkka tuli lenkkikaveriksi, siellä treffattiin. Annoin Titon juoksennella irti, se yksin ollessaan jopa kuuntelee mun käskyjä;) Se on keksinyt uuden idean. Pentuna aina palkkasin sen kun se kävi paskalla. Varsinkin aamulla pentuaikana se paskantaminen oli sillä vaikeaa, kaikki muu ympärillä olis kiinnostanut enemmän. Se on jääny sillä korvien väliin ja aina paskannettuaan tulee innokaasti odottamaan "palkkaa". Nyt se on keksinyt sellaisen idean, että se kyykkii hetken ja vaikka mitään ei tule, se säntää salamana mun eteen istumaan että anna nyt se nami :) Kotiin päästyäni koiran vaihto ja tuohon kotimetsään lenkkeilemään Petunian kanssa. Käytiin samalla suunnalla kuin eilen Titon kanssa. Olin niin ylpeä Petuniasta, kun siellä pimeässä metsässä tuli joku mies joka talutti pyörää meidän takaa ohi, pyysin Petun istumaan ja paikalle ohituksen ajaksi, niin se istui hienosti paikallaan. Kerran vilaisi kun pyörä rymähti johonkin kuoppaan miestä päin, muuten oli tyynen rauhallinen. Päätin ottaa tilanteen haltuun, kun mieleen muistuu eräs reissu jossa mulla oli molemmat mukana, ja kun itse säikähdin sitä ukkoa joka hiippaili meidän lähellä, koirat nosti hirveän älämölön :(
Petun ruokahalut on taas vähentyneet, entiseen malliin jää aamusapuska syömättä välillä :( Lihomaan se ei kyllä pääse, kylkiluut näkyy nytkin liikkeessä. Petun Vaasan Cacibin vahvistus tuli tänään, Seinäjoen vahvistusta saa varmaan odotella vielä aikamoisen tovin :)
Pialta sain suru-uutisia tänään, Kokkolassa asunut bullmastiffi Tipsu oli siirtynyt tänään sateenkaarisillalle. Pian kanssa just puhuttiin, että viime vuonna bullmastiff treffeillä olleista bullmastiffeista neljä on kuollut puolen vuoden sisään :( Pia aikoi laittaa in memoriamit kaikista pohjanmaan molossien omaan foorumiin.
Loppuun yksi kammottava kuva Titosta joka on otettu kännykameralla. Tito "juttelee" kuvassa, vaikka näyttääkin kuvassa ihan muulle :)