Eilen lähdettiin heti aamusta mökille kun ilma oli aivan upea. Kaupan kautta mentiin ja mukaan tarttui chili ja juustomakkaraa, ja perinteisesti pehmopaloja ja sitä aivan ihanaa lohisalaattia sekä perunasalaattia. Mökille päästyämme Marko alkoi lämmittää mökkiä ja viritellä takkaa makkaranpaisto kuntoon. Minä harjasin furminaattorilla vuorotellen molemmat koirat. Kätevä vehje, pohjavillaa irtosi kyllä reippaasti molemmista. Petu varsinkin nautti harjauksesta, Titohan ei tietenkään olisi malttanut olla sen aikaa paikoillaan.
Harjauksen jälkeen mökkiin syömään, Marko antoi varoitteluista huolimatta koirille chilimakkaraa, mutta onneksi mahat eivät menneet sekaisin. Syönnin jälkeen olis tehny mieli pienille päiväunille, mutta me lähdettiin jäälle. Käytiin taas pitkä lenkki koirat remmeissä jäällä. Hiihtäjiä oli liikkeellä paljon. Näpsin muutaman kuvan, vaikka se oli hankalaa, kun itsellä oli koko ajan toinen koira remmin päässä. Takaisin tultuamme harjailin vielä lisää koiria pihalla, ja klo 17 aikaan lähdimme kotia kohti. Tässäpä kuvasatoa:

Tito 19 kk


Tito yrittää kiivetä kalliolle ;)


Tipsukka tarkkana


Petu katselee hiihtäjiä. Kuva on otettu vasten aurinkoa niin värit on fiaskot ;)

Hanna on laittanu sivuston champdogseihin, se löytyy täältä.

Iltapalaksi syötiin loput pehmopalat ja päälle laitettiin aivan ihanaa levitettä, jonka ohjeen löysin kulttuureja sekoitellen - blogista. Suosittelen kokeilemaan. Ihanaa varmaan esim. rullarieskan välissä. Itse laitoin ohjeesta poiketen vain yhden suolakurkun ja minusta sitä oli riittävästi.

  * 2 prk tonnikalaa valutettuna
    * 2 suolakurkkua pieninä kuutioina
    * 2 kovaksi keitettyä munaa pieninä kuutioina
    * 1-2 rkl sinappia
    * 1 rkl soijakastiketta
    * 3 rkl majoneesia
    * suolaa ja pippuria maun mukaan

Sekoita aineet keskenään ja tarjoa leivän päällä.