Tänä viikonloppuna on tullut kirjoiteltua aktiivisesti blogiin :) Jatketaan samaan malliin...
Tänään se toivottu auringonpaiste alkoi jo aamusta, joten suuntasimme jälleen mökille ja tällä kertaa pilkille. Se vasta olikin koirien mielestä hauskaa hommaa. Kun Marko yritti kairata reikää jäähän, molemmat säntäsivät siihen työntäen tassua ja kuonoa kohti terävää kairaa. Oli pakko pitää ne remmissä kunnes reiät oli kairattu. Seuraavaksi suurella innolla tutkimaan niitä reikiä jäässä, työntämään sinne kuonoa ja tassua. Petu onnistui heti alkuunsa astumaan reikään niin että sen toinen takajalka upposi kokonaan reikään :( oli varmaan kiva tassutella sen jälkeen hangessa märällä jalalla. Kun Marko otti esiin sohjokauhat, pilkit ja muut tykötarpeet, siitä se riemu repes. Vuorotellen otettiin suuhun sohjokauhaa ja pilkkionkea sun muuta. Varsinkin Petu ei tahtonut uskoa millään ettei niihin kosketa. Tito oli otettava remmiin sen verran meinasi hermot loppua. Sitten kun ei saanut koskea mihinkään se alkoi riekkumaan omalla remmillään *HUOH*. Tässä vaiheessa totesin Markolle että lähden Titon kanssa käymään jäällä lenkin, että se saa purkaa energiaansa juoksemiseen. Petu jäi istuskelemaan Markon kanssa pilkille. Me käveltiin Titon kanssa tosi kauas, kun katoin taakseni Markosta ja Petusta näkyi pieni piste ulapalla. Ajattelin että kohta käännymme takaisin, kun vilkaisin taakseni. Säikähdin, että ei jumaliste sieltä juoksee joku irtokoira meitä kohti. Sitten kun aikani tuijotin ja ihmettelin tajusin että se oli MEITIN PETU :) Se oli aikansa pyörinyt ja haistellut pilkkipaikalla ja sittenpikku hiljaa hipsinyt kauemmaksi ja yht äkkiä oli lähtenyt juoksemaan ihan täysiä meidän perään, ettei Marko ollut edes ehtinyt huomata ennen kuin se oli jo kaukana. Hauskinta tässä se on, että Titokaan ei heti ilmeisesti tunnistanut Petua heti. Se tuijotti kohti juoksevaa isoa koiraa, ja yht äkkiä meni maahan makaamaan. Vasta muutamaa metriä ennen ku Petunia oli meidän tykönä se tajusi kuka se on, ja veti aivan hillittömät iloloikat. Petu oli ihan uupunut, kun se oli painanut upottavassa hangessa meidän tykö kuin henkensä kaupalla :)
Ja se oli todella iloinen jälleennäkeminen, kuin se ei olisi nähnyt meitä viikkoon :)
Käveltiin sitten yhtä matkaa takaisin pilkkipaikalle. Laitoin Petunian remmiin ja annoin Titon juosta.
Istuskeltiin vielä ainakin tunteroinen pilkkipaikalla, kävin pari kierrosta vielä Titon kanssa kävelemässä ja vannotin Markoa pitämään Petun kiinni. Sitten kun enin virta oli poissa malttoivat olla koskematta pilkkivehkeisiin, ja ohimeneviin hiihtäjiinkään ei jaksettu edes silmäystä luoda.

Petunia kurkistelee varovaisesti avantoon, ettei avanto vie jalkaa toista kertaa :)


Tito katselee tuleeko kalaa ;)

Kun pääsimme takaisin mökille, teimme nuotion pihalle. Puolen tunnin odottelun ja pihalla telmimisen jälkeen nuotio oli valmis makkaran paistoon. Tito ulisi melkein koko ajan kun makkaraa paistettiin, niin paljon sillä teki makkaraa mieli. Kun saimme makkarat valmiiksi, sen koko pää tärisi ja kuola tippasi. Eikä Petukaan hanttiin pistänyt kun makkaraa tarjottiin :) Päivällinen syötiin siis nuotiolla, ciabatta leipää, meetvursti sulatejuustoa ja makkaraa :)
Täytyy toivoa että hyviä jääkelejä riittää ensi viikolle ja pääsäisen ajalle vielä, eikä haittais vaikka riittäisi pidempäänkin.