Ihka ensimmäinen koiranäyttely bussimatka on takana, ja reissun jälkeinen väsymyskin alkaa jo kaikota. Ihan kommelluksitta matka ei sujunut, mutta kokonaisuutena kiva reissu.

Siis starttasimme Raahesta perjantai-iltana noin klo 18. Ensimmäinen pysähdys oli Iin shellillä josta nappasimme kyytiin suloisen bullmastiff vauvelin VIRPIN (tuleva Norjalainen omistaja oli nimennyt pennun Virpi Kuitusen mukaan :)) siitä ajelimme Haaparantaan ja pyörähdimme marketissa ostamassa evästä reissulle. Käytimme koirat ulkona ja Virpikin reippaasti pissasi hyytävästä tuulesta huolimatta... sitten palasimme Tornion puolella, siellä piti käydä täydentämässä vähän nestevarastoja reissulle :)
Klo 22 hyppäsimme bussiin Tornion ABC:ltä. Sieltä tuli muutakin porukkaa kyytiin, ja aikamoinen tovi vierähti että saimme kasattua häkit ja kassit ja koirat kyytiin. Starttasimme kohti Norjaa vasta klo 23:n jälkeen. Istumapaikkamme oli bussin takapenkillä matkanjohtajan kanssa, kaikki muut istuivat bussin etuosassa. Paikka oli niin ahdas, että päätin ottaa tirsat lattialla. Jossain vaiheessa olinkin nukahtanut, heräsin ensimmäisen kerran aamuyöllä kun pysähdyimme Kiirunassa. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu kuin se hirvittävä lumimyrsky ja ihan sairaan hyytävä tuuli olisi ollut unta, mutta totta se oli :( Käytin siis Titon ja Virpin ulkona vuorotellen.

pieni ja kiltein matkalainen Virpi

Kun bussi lähti liikkeelle, olin jossain vaiheessa nukahtanut uudelleen, ja ensimmäistä kertaa heräilin 7 aikaan kun pysähdyimme Norjassa huoltoasemalla. Hain huoltsikalta kahvia, yritin niellä yhden evässämpylän, vaihdoin vaatteet ja yritin vähän meikata liikkuvassa bussissa. Näyttelypaikalle saavuttiin 8 jälkeen, ja sitten alkoikin olla jo kiirus kehään. Sovimme matkanjohtajan kanssa että hän luovuttaa pennun Marylle koska hänen koirien kehät olivat vasta Sunnuntaina joten hänellä ei ollut kiirusta hallille. Mary tulikin vastaan näyttelypaikan pihalla, ja pentu löysi uuden omistajansa.
Kehän reunalla ei tarvinnu kauaa odotella, kun kehät alkoivat. Tito oli ainoa nuorten luokan koira. Tito sai punaisen nauhan ja CK:n ja sitten odottelemaan PU kehää. Ihan nappiin meillä ei mennyt, Tito oli PU2 ja sai vara-cacibin. Urosten voittaja oli Game Keeper Lucaris, joka oli myös ROP, ja lisäksi sijoittui ryhmässä neljänneksi. Ko. koiralla on entuudestaankin useita ryhmäsijoituksia, ja koira oli viime vuonna Norjan 2. voitokkain bullmastiffi uros. Koira oli Titon ikäinen, mutta omistaja oli ilmoittanut sen avoimeen luokkaan. Koira oli matalampi ja leveämpi kuin Tito, enemmän sellainen meidän Petun tyylinen. Jälkeenpäin ajateltuna näille Liettuan tuomareille Petu menee paremmin kuin Tito. Matalaraajaiset leveärintaiset ovat näillä tuomareilla valttia ;)  Sellainenhan Petunia kirjaimellisesti on. Tuomarin mielestä Titolla negatiivista oli mm. liian lyhyt kuono ja lyhyet askeleet. Tuomari oli siis Kornelija Butrimova.
Kehän jälkeen kävimme kävelemässä ulkona pitkän lenkin näyttelyalueen ulkopuolella. Aivan upea sää, lunta oli satanut sikana, sitä oli auraamattomalla kadulla melkein polviin saakka, ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Tullessa törmäsimme Maryyn ja juttelimme pitkät tovit pihalla ja Titokin sai vähän tutustella Virpiin. Palasin takaisin kehän reunalle odottelemaan reissukaverin koirien menoa kehään. Rotu oli viimeisenä ja ekana kehään asteli urokset. Eri tuli, mutta ei sijoitusta. Sitten narttukehässä sijoituksena valioluokan voitto ja PN4 sija.
Kehien jälkeen menimme shoppailemaan kojuille, olin yllättynyt kuinka paljon kojuja oli, ja kuinka isoja ne olivat. Hinnatkaan eivät minun mielestä olleet paljon kummemmat kuin Suomessakaan. Otin Titon matkaan ja kävelemisestä ei tahtonut tulla mitään, kun ihmiset pysähtyivät puhuttelemaan Titoa jatkuvasti. Kysyttiin sen nimeä, rotua ja ikää ja ihasteltiin sen ystävällistä ja iloista luonnetta. Kojujen myyjillekkin se näytti parhaat puolensa sillä seurauksella että meillä oli kohta muovikassillinen ilmaisnäytteitä mukana :) Itse ostin sellaisen vesipullo/kuppi yhdistelmän ja Tito valitsi itselleen paketin keksejä :)

kuten kuvasta näkyy myyntikojuissa oli laajat valikoimat

Takaisin palattuamme Tito ihme kyllä rauhoittui hetkeksi nukkumaan kevythäkkiinsä. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja jätin Titon muiden vahdittavaksi, ja kävin kysymässä saako varacacibista ruusuketta. Taisin vähätellä sijoitusta, kun mulle vastattiin terävästi "it's NOT ONLY..." yllätys olikin suuri, kun saimme pytyn muistoksi tästä reissusta. Lisäksi isokokoiset vaaleanpunaiset ja oranssit ruusukkeet.

Tito päiväunilla (harvinainen näky :))

Takaisin tultuani pari vanhempaa tätiä tuli kiekaamaan ja kyselemään mikä koira häkissä nukkuu sillä seurauksella että Tito heräsi. Voi että mua otti aivoon!!! Tämän jälkeen se oli taas täynnä energiaa... Yhdessä välissä kävimme kahviossa nauttimassa juuri paistetut vohvelit ja kaffet ja useampaan otteeseen pyörimme myös ulkona, kun aikaahan oli riittämiin kun bussi lähti hotellille vasta klo 17. Bussi tuli suht ajallaan, ja voi sitä ihanuutta kun pääsimme Titon ja kassiemme kanssa hotellihuoneeseen! Olin varannut ennakkoon 1 hengen huoneen, jotta Tito saa levätä rauhassa. Huoneessa en kauaa viihtynyt, vähän siistiydyin ja lähdimme hotellin ravintolaan syömään. Istuimme iltaa kera muutaman muun samassa bussissa olleen kanssa, nautimme pizzaa ja siideriä. Menin vielä jatkamaan iltaa reissukaverin huoneeseen tarkoituksena kumota muutama siideri reissun kunniaksi. Mutta väsymys vei voiton. Yhden siiderin jälkeen jälkeen oli mentävä huoneeseen nukkumaan ja unta ei todellakaan tarvinnut odotella.

Seuraavana aamuna ne joiden kehä oli sunnuntaina lähtivät näyttelypaikalle, me jotka olimme kehässä lauantaina jäimme hotellille. Matkanjohtaja oli järjestänyt niin, että saimme pitää hotellihuoneet lähtöön saakka. 10 tunnin yöunien ja suihkun jälkeen käytin Titon aamulenkillä ja lähdimme syömään aamiaista klo 10 Suomen aikaa. En ole koskaan syönyt niin paljon aamaisella kuin nyt söin. Istuimme isolla porukalla siellä tunnin, ja keräsimme lautasille munia, pekonia, leipää ja leikkeleitä ja ihania jogurtteja. Kun palasin maratoniaamiaiselta oli pakko ottaa pienet päiväunet :)
Sitten lähdimme käymään koirien kanssa ulkona. Tässä vaiheessa aurinko paistoi, ja sain näpsittyä kivoja kuvia. Yht äkkiä sää vaihtui järkyttäväksi tuuleksi ja lumimyrskyksi. Kun palasimme hotellille, kuulimme kauhuksemme että silta josta Harstadista pääsee pois on suljettu.

aurinkoinen Harstad ennen lumimyrskyä

Vein Titon huoneeseen lepäämään ja lähdimme kahden muun reissukaverin kanssa läheiselle kioskille ostamaan varmuuden vuoksi evästä bussiin, jos emme pääsekkään lähtemään. Joimme siellä kahvit ja söimme pizzapalat. Hotellin aulassa kävin lukaisemassa postit, ja sitten olikin aika alkaa kantamaan kasseja ja hakemaan koira bussiin. Haimme porukat näyttelypaikalta ja tässä vaiheessa saimme tiedon että myös vuoristoon menevä tie oli suljettu lumimyrskyn takia. Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan tilannetta, koska aurinko alkoi pilkistellä taivaalta ja lumimyrsky alkoi olla ohi. Silta oli onneksi auki, aiemmin olimme kuulleet kioskin pitäjältä, että se suljetaan aina kun tuuli yltyy yli 30 metriä sekunnissa.

silta kuvattuna auton ikkunasta

Ylitimme siis sillan ja päädyimme siihen että pysähdymme syömään huoltoasemalle ennen vuoristotietä, koska emme tiedä milloin tie avataan. Tilasimme hampurilaiset huoltoasemalta, aikamoinen tovi ruokaa saatiin odotella, kun tilaajia oli iso määrä. Käytin odotellessa Titon ulkona. Kun pääsimme jatkamaan matkaa, olimme saaneet tekstiviestillä tietoa että tie on edelleen kiinni. Ei siinä auttanut kun pysäyttää auto jonon hännille ja odotella. Onneksi noin tunnin kuluttua pääsimme jatkamaan matkaa, mutta se oli lyhytaikainen ilo, sillä rajalla oli taas tie suljettu.

tässä jonotellaan ekalla puomilla

Vasta puolen yön jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Olipa aikaa käyttää koiria ulkona. Tuuli oli vaan niin hyytävä, ettei ulkona kertakaikkiaan kyennyt olemaan pitkää aikaa kerrallaan.
Seuraava pysähdys oli sitten Kiirunassa, tätä ennen taisin käydä hetken horteessa bussin lattialla. Kiirunassa käytin taas Titon ulkona, se raukka läähätti häkissään koko ajan, kun tiet olivat niin huonokuntoisia, ja häkki oli bussin takaosassa, niin bussi keikkui ja hytkyi että Titon oli vaikea pitää tasapaino ja se aiheutti huonon olon.
Loppumatkasta yritin nukkua, mutta heräilin jatkuvasti ja katoin kelloa, vasta aamulla klo 8 olimme takaisin Torniossa. Bussin purkaminen kesti taas tovin, ja vasta lähempänä puolta päivää olimme takaisin Raahessa.
Onneksi olin ottanut lomapäivän maanantaille, loppupäivä meni kyllä melkein nukkuessa. Illalla lämmitin saunan ja nautin parit siiderit, sen jälkeen simahdin totaalisesti. Reissun jälkeen ei voi kuin todeta että matkailu avartaa :) Kiitos matkanjohtaja Heidille, ja kaikille muille mukana olleille reissukavereille. Voin sanoa että harvinaisen mukavaa ja auttavaista porukkaa! Toivottavasti törmäillään näyttelyissä !

Tiistaina sitten menin töistä suoraan hierojalle ja olin aika tokkurassa kun sieltä lähdin. Kotona pyörähdin hakemassa Petunian ja menin Petun kanssa treenaamaan. Taas kivat treenit. Otettiin liikkeestä maahanmenoja käskytyksellä. Seuraamista ja luoksetulon pysäytyksiä leikin varjolla heittämällä nami kohti. Alkuun Petu ei tajunnut ideaa, eikä edes huomannut että heitin namin sitä kohti kun se paineli satasta mun luo. Mutta kun tajusi jujun, aika hyvin pysähtyi vaikka vauhti oli kova.
Sitten otettiin noutoa. Otin kapulaksi tunnarikapulan tyylisen kapulan kun omaa ei ollut mukana, ja muiden kapuloiden suuosa oli Petulle liian kapea. Voi miten hienosti meillä meni. Petu nouti useita kertoja kapulan reippaasti, ei pureksinut sitä, eikä pudottanut sitä kertaakaan, vaan vaihtoi sen makupalaan. Tästä on hyvä jatkaa. Hyytävä tuuli oli täälläkin mutta kyllä me melkein tunti sinniteltiin. Kotiin päästyäni lenkitin koirat tässä kotimaastoissa. Tito oli vieläkin reissusta väsynyt, sille riitti kun kierrettiin Kummatin kautta lenkki pyöräteitä pitkin kotiin.

Tänään Tito alkoi olla normi energiassaan, ja käytiin autolla metsässä kunnon revittelylenkki. Molemmat juoksivat sydämensä kyllyydestä, ja Petu oli oikein leikkituulella. Se otti keppejä suuhunsa ja teki ties minkälaisia ilmahyppyjä ja voltteja haastaessaan Titoa leikkimään.

Ai niin Vaasan laput tulivat viime viikolla. Titon numero oli Norjassa 69. Se ei sittenkään ollut meitin onnen numero. Kun Vaasan numerolapun näin, en meinannut uskoa silmiäni, numero on 1969 ;) Sunnuntaina se sitten nähdään, mitä numero tarkoittaa :)