Minne tää aika menee ? Vasta jouluun oli kaksi kuukautta aikaa, ja nyt se on ihan ovella... Meinaa olla kohta stressi, ei kortteja ja lahjojakin on räävitty kasaan kiireellä...

Perjantaina siis oltiin Sirkan kanssa Kokkolassa. Treffattiin ensin Pia & Diva cittarin parkkipaikalla. Tarkoitus oli ottaa läheisessä puistossa muutama kuva, mutta sitä puistoa ei sitten enää ollutkaan... Lisäksi oli ihan kamala viima ja -7 pakkasta... hhrrrrrr. Näpit kohmeessa siis yritimme kuvata Diivaa cittarin parkkipaikan reunamilla. Muutama siedettävä kuva saatiin aikaan (taustaa lukuunottamatta joka ei ole siedettävä), tässä yksi:
1260220174_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Bullberry Frideswide 6 kk

Oikein energinen ja iloinen pikku pentu, setäänsä tullut :) Diiva on siis Titon siskon pentu :)

Pia lähti viemään Diivaa kotiin, sillä välin me shoppailimme muutamissa kaupoissa, lähinnä yritin löytää itselleni uutta työtuolia. Sopevaa ei löytynyt :(
Sitten treffattiin Pia anttilan parkkipaikalla. Lastattiin Pian minulle ostamat lihat meidän autoon, kannettavaa riitti 35 kilossa ;) SUURKIITOS Pia että viitsit lihat mulle hakea !!!
Seuraavaksi suuntasimme chydeniukseen. Muutamasta kaupasta kertyi mukaamme aikamoiset ostoskassit, jotka veimme välillä autoon ja sitten lähdimme syömään, minnekäs muualle kuin Pedrinakseen :) Söin tällä kertaa fajitaksia, ja hyvää oli, koskaan tuo paikka ei ole tuottanut pettymystä!
Sitten suuntasimme vanhaan kaupungiin matkalla poikkesimme useampaan kauppaan. Vanhan kaupungin pikku putiikeissa aika hujahti kuin siivillä, oli pakko palata lisäämään parkkirahaa, ettei saada sakkoja. Samalla jätimme ostoskassit autoon. Sitten suuntasimme Anttilaan jossa vierähti reipas tunti, aikamoisten säkkien kanssa sieltä ulos tulin :) Sitten olikin aika suunnata kohti Raahea... Marko oli sillä välin käynyt ostamassa mun autoon uudet talvirenkaat, kyllä nyt kelpaa ajella! Kiitos Pia mukavasta päivästä!

Illalla vielä sain asennettua Aboben paketin uuteen koneeseen, kuvien käsittely on nyt juhlaa :) (vieläkö hallitsisi ohjelman käytön...)

Lauantai meni vielä järkätessä työhuonetta, miten sitä tavaraa riittääkin ? Iltasella käytiin pitkät lenkit lumisateessa. Isä ja äiti piipahtivat matkalla, olivat lähdössä Espanjan aurinkoon. Siellä ne joulukiireet eivät paina :)
Ilta (lue: yö) meni tilaillessa lahjoja netistä. Tilasin viidestä eri paikasta lahjoja osan ulkomailta osan Suomesta... toivottavasti ne kaikki ei tule samana päivänä... Ja tulipas taas tilailtua kaikkea itsellekkin. En edes tiedä miten kehtaan tämän myöntää, mutta tuli tilattua vessaan uudet kalusteet netistä!!! Ihan hetken mielijohteesta, mitään suunnitelmia vessaremppaan meillä ei ollut :) Siis oikeasti ne oli just sellaiset mistä olen haaveillut, graniitinharmaat ja korkeassa kaapissa maitolasiovet ;) Kotiinkuljetus oli vain 19 egeä, niin ei voinu vastustaa kiusausta kun mitatkin sopivat täydellisesti! Helppoa tää sisustaminen nykyään :) Pitää meidän vielä ostaa sinne uudet tapetit ja laatat. Yritän nyt hetken olla selailematta mitään nettikauppoja... myönnettäköön vielä ihan hiljaa että tilasin mie työtuolinkin itselle netistä ja pari puseroa.... HUOH! Toivoton tapaus... Kokkolan reissun kyllä suoritin ihanteellisesti, ostin itselle vain uuden ripsivärin, dödön ja yhden kirjan ! Viaton

Sunnuntaina yritin muka kuvailla koiria omalla pihalla, tarkoituksena viime hetkeen saada se loistokas joulukorttikuva. Yritykseksi jäi, molemmat olivat sitä mieltä että poseeraa sä vaan ihan itte! Ainoa positiivinen seikka, että tulipas ulkoiltua samalla pihalla varmaan tunnin verran :) Tito haisteli maata, pureskeli ja juoksi keppien kanssa tai sitten mullisteli korvat takana.... kuten kuvasta näkyy:
1260221066_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
... joo poseeraa ihan itte ! EVVK

Sunnuntai menikin kasatessa yhtä tärkeää hakemusta, josta kerron joskus myöhemmin, mikäli se tuottaa tulosta :) Vähän kiireinen aikataulu oli, ihan en ole tyytyväinen lopputulokseen.
Iltasella käytiin ihanan valoisassa metsässä juoksemassa pitkä lenkki. Tito jaksais vaikka kuinka, olis kiva kokeilla kuinka monta kymmentä kilometriä se juoksis ennen kuin väsy tulis.
Lenkin jälkeen ettei vain pääsisi kalorit kulumaan haettiin pitkästä aikaa subit jotka nautittiin katsellessa linnan juhlia ;)
Päivällä tein sellaista maksapaistosta koirille, olin säilyttänyt yhden vanhan paikallislehden artikkelin jossa oli ruokaohjeita koirille, ja se osui silmiini lauantaina työhuoneen kaappien siivouksessa, niin kokeilin "takkulaatikkoa" (nimi kai tuli jonkin koiran mukaan). Ihme kyllä, Petunia joka ei yleensä syö puuroja tykkäsi tästä kovasti!

TAKKULAATIKKO
400 g jauhettua maksaa
400 g jauhelihaa
2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
2 dl ohra ja ruis suurimoita (yht. 2 dl)
sekoita ainekset, ja paista uunissa 45 min. 175 astetta


Tänään tuli kameralehti, ja vaikka olin umpiväsynyt töiden jälkeen mun oli pakko selata se läpi! Lenkkien jälkeen olin niin aktiivinen että paketoin puolenkymmentä lahjaa, josko KERRANKIN kaikki ei jäisi pariin viimeiseen päivään ennen aattoa!
Messarin laput tulivat tänään, ja tarkoitus olisi lauantaina suunnata etelään ellei sitten ihan hirveää lumimyrskykeliä tule.
Loppuun vielä täytyy sanoa, KIITOS Marja jälleen avusta, sanat eivät riitä kertomaan kuinka kiitollinen olen !