Hui nyt se aika vasta liitääkin !!!! Kaikki illat ovat menneet joulujuttuja laittaessa: kortteja ja lahjoja pitää lähetellä moneen suuntaan ja yhtenä arki-iltana on niin vähän aikaa, että kaikki illat ovat tällä viikolla menneet näihin jouluvalmisteluihin.
Mutta palaan ensin viikonloppuun. Lähdimme viime lauantaina iltapäivänä ajelemaan Titon kanssa kohti Lahtea. Lähtiissä mun auton lämppäri alkoi ääntää sen verran, että päädyin vaihtamaan varmuuden vuoksi autoa ja lähdin liikenteeseen volvolla. Vaikka kallistin penkit, tila ei ollut kaksinen, koska auto on todella matala. ts. tito ei mahtunut istumaan suorassa autossa. Tämän takia pysähtelin usein ja käveltiin pitkiä matkoja että Tito saisi verrytellä koipiaan. Illalla klo 20 maissa oltiin Saijalla. Saijan isä ja äiti olivat odottamassa siellä Titoa. Voi sitä ILOISTA jälleennäkemistä!!! Tito meni ihan sekaisin kuullessaan Saijan äidin äänen, en kerennyt ottaa siltä edes remmejä pois kun se säntäsi sisälle ja reikkui ja pussaili Saijan äitiä! (mieleen muistui varmaan viime kesänä hoidossa ollessa saadut herkut ja rapsutukset), Tito nautti saamastaan huomiostaan ihan kympillä :) Saijan isä ja äiti toivottivat Titon ensi kesänäkin tervetulleeksi hoitoon, oikein odottavat sitä. IHANIA Ihmisiä :) Vietiin niille tuliaisiksi Titon kanssa glögipullo :) Juotiin kahvit ja syötiin ihanaa Saijan äidin tekemää suolaista piirakkaa ja minttusuklaakakkua. Sitten vaihdettiin kuulumisia ja käytin Titoa pienen lenkin Saijan takapihan takana olevassa metsikössä. Sitten pitikin suunnata nukkumaan että selviää aamulla ylös. Yö meni muuten hyvin, mutta meikäläisen nukkuminen oli aika heikkoa, kun Tito kuorsas ihan hillittömällä äänellä :(
Lähdettiin klo 8 maissa aamulla ajelemaan kohti messaria. Ihan ruhtinaallista kun Saija ajoi, sain vain istua vieressä ja ihmetellä "suuren stadin" liikennettä :) Näyttelypaikalla oltiin hyvissä ajoin. Bullmastiffeja oli ilmoitettu 46 kappaletta, joista 24 taisi olla uroksia. Koiria oli mm. Venäjältä ja Tanskasta kotimaisten lisäksi. Aika pitkään saimme vuoroa odotella, ja Tito ehti riekkua itsensä aikamoiseen läähätykseen! Tito oli ensimmäistä kertaa valioluokassa, ko. luokassa taisi olla kymmenkunta koiraa ja hyvin meillä meni, Tito sai ERI:n ja oli valioluokan 2. heti Tanskalaisen Touch-herran jälkeen. Sitten PU-luokassa Tito oli kolmas, komistus junioripoika UNTO valittiin Pohjoismaiden komeimmaksi, ja vanavedessä tulivat Touch (PU2) ja Tito (PU3) ja neljänneksi tuli Touchin poika Tanskasta. Kaikki muut sijoittuneet olivat brindlejä joten Herra Tito oli kaikista komein fawn värinen :):):) Lisäksi saatiin vara-sert (ensimmäinen sellainen !) ja vara-cacib, joka tulee muuttumaan cacibiksi koska eka oli junnu ja toka jo entuudestaan int valio. Tosin meillä ei ole mitään virkaa sillä cacibilla, koska titolla on jo kaikki tarvittavat cacibit kolmesta eri maasta, mutta aika ei ole vain täyttynyt ensimmäisen ja viimeisen välillä. Oltais ennemmin otettu se serti :) Nooh, aina ei saa mitä haluaa :) Ja ollaan äärettömän iloisia Unton puolesta! Tito meni pariin otteeseen makaamaan kehässä kun oli niin väsynyt kaikesta riekkumisesta. Tätä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin ! Tuomari sanoi suusanallisesti että Titon liikkeiden olisi pitänyt olla tehokkaammat. Saija sanoi jo yksilöarvostelujen jälkeen, että Tito oli jäykkä ja samaa sanoi Titon kasvattaja: jäykkä ja lyhyt taka-askel. IHAN USKOMATONTA, erkkari meni pilalle saman asian takia. Eli Tito menee jumiin pitkästä automatkasta. Olisi pitänyt tajuta käyttää se illalla kunnon lenkillä, jotta se saisi juosta kunnolla. Missään muissa näyttelyissä tätä ongelmaa ei ole ollut! Esim. Tromssan bussimatkasta ei menny yhtään jäykäksi. Pitänee jatkossa kehitellä jotain venytyksiä ja lenkittää se kunnolla illalla ennen näyttelyä jos on pitkä matka takana. Mutta silti tyytyväisiä ollaan tulokseen! 
Tässä vielä Titon arvostelu:       
" Strong & masculine dog. Very good mouth. Very good head head with square skull. Strong body construction. Good front, which needs to mature a little bit. Well proportioned body. Very good mover, tends slightly turn the hocks when standing & moving but a sound mover. Excellent temperament. " - Anne-Marie Class, Ranska

1261174061_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: Hanna Palos

1261174183_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: Saija Vuorinen

Ehdin tavata pikaisesti Melinan, veljeni ja veljeni tyttökaverin ja muutamia muita tuttuja, ennen kuin oli pakko lähteä ajelemaan kohti Raahea. Lähtiissä nappasin mukaani pari Eagle-pussia siinä oli meidän ostokset :) Saija ajoi taas Lahteen saakka. Pakkanen kiristyi koko ajan matkan varrella. Lahdessa oli pakkasta -3 astetta ja kun olin kotona 21 maissa, niin meillä pakkasta oli 20 astetta. Hrrrr! Kotona oli odottamassa lämmin sauna, saunaoluet ja lämpimiä voileipiä♥ Unta ei kyllä tarvinnu houkutella saunan jälkeen. 

Ma aamuna sitten lähdin keski-pohjanmaalle erääseen haastatteluun. Omasta mielestäni se meni hyvin. Tätä kirjoittaessani vastaus on tullut, ja se oli todella positiivinen yllätys :) Mutta kirjoitan aiheesta paremmalla ajalla lisää! Tulomatkalla shoppailtiin taas urakalla, messarinkin edestä :) Löysin melkein kaikki loputkin lahjat. Ja vielä pysähdyimme Kalajoelle syömään Mamma Leoneen. Valitsin tällä kertaa naudan fileepihvin savuporo täytteellä, ja savuporokermakastikkeella ja lohkoperunoilla. Pitihän sitä hyvin mennyttä haastattelua juhlistaa :) Kiitos Eija matkaseurasta!

Kuten jo alussa sanoin koko viikko on menny joulujuttuja tehdessä. Piti mainita niistä aiemmin tilatuista vessan kalusteista ja työtuolista. Niitä oli yritetty tuoda meille kahtena päivänä - tai niinhän minä luulin. Raivoissani soitin sinne kuljetusfirmaan että kuka työssäkäyvä ihminen on päivällä kotona, ja että eikö niille kuskeille voi soittaa ja sopia aikaa. Ei kuulemma voi, niillä ei ole työpuhelimia... HUOH! Jätin sitten tänä aamuna isot laput oveen kiinni, että tavaran saa jättää oven taa ja että tarvittaessa voi soittaa mulle. Kuski soittikin, ja lupasi jättää paketin oven taa. Jossain vaiheessa se puhui yhdestä paketista... hyvä etten jo soittanu sinne firmaan että missä helv******ä ne muut tavarat on, ajattelin että se pelkkä tuoli tuli... Nooh kun tulin kotia, ovella odotti 5 pakettia :) Siis se paketti mistä mulle soitettiin ja mitä oltiin yritetty tuoda olikin joululahja Dee:ltä. Siis sellainen iso pahvilaatikko kaikkia ihania herkkuja: karkkeja ja suklaata ja oli siellä pelikin ja kaikkea! Ihana ylläri !!! Tuotteet tulivat täältä. Tuurit sattuivat olemaan kohdallaan, nimittäin juuri tänään oli myös yritetty toimittaa niitä vessan kalusteita ja työtuolia ja kuski luuli että lappu kosketti sitä tilausta, ja oli jättänyt tavarat kiltisti oven ulkopuolelle :)1261175013_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
tässä näkyy osa karkeista, laatikko oli tosi syvä ja karkkeja monessa kerroksessa ;)

Marko kasasi uuden työtuolin saman tien, ja olin tosi tyytyväinen siihen. Petunia oli innolla mukana tässä kasaushommassa, parhaita leluja ovat pahvilaatikot ja niiden pakkausnarut :)

1261174879_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
pakkausnaru paras lelu ;)

1261174963_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Petun ja markon sairaat pahvilaatikkoleikit ;)

Tilasin Titolle Englannista uuden loimen, ja Petunia saa lahjaksi lampaan taljan. Petunia rakastaa maata Aksan entisessä "kopassa" ja siihen ajattelin lampaan taljan sijoittaa. Viikonloppu menee täysin lahjahommissa, josko alkuviikosta jäisi aikaa muillekkin joulujutuille pääasiassa leipomuksille. Onneksi sain ostettua kotileipomon tekemiä kaneliässiä ja lusikkaleipiä maanantain reissulla ja mulla on keskiviikko lomaa. Ei voi muuta sanoa kuin että kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää ...
Loppuun haluan vielä sanoa SUURET OSAANOTOT Tainalle ja perheelle, Taina on menettänyt kaksi täysin tervettä koiraa todella ärkähän kennelyskän takia! Kaksi koiraa on sairaana, kaikki sormet ja varpaat pystyssä että he toipuvat! Miten ihmiset voivat olla niin tittelin kipeitä että raahaavat sairaita koiria näyttelyyn !!!! Täytyy toivoa kädet ristissä että tätä kamalaa tautia ei olisi ollut messarissa!!! Lisää tästä tapauksesta voit lukea Tainan blogista.