Joka ikiselle päivälle ja illalle jotain menoa tai tekemistä... täällä odotellaan kaihoisasti jo lomaa joka alkaa vasta heinäkuun puolessa välissä :(

Viikonloppu meni kuvatessa, ja kuinka ollakkaan miun luotto nikkori otti ja hajotti tarkennusmoottorinsa :( Takuuta näissä arvolaitteissa on kokonaiset 1 vuosi, obuska oli kahden vuoden vanha. Laitoin sen kuitenkin jas-tekniikkaan arvioitavaksi, meneekö takuuseen vaiko ei. Onneksi kotivakuutus sen korvaa kuitenkin, sen jo varmistin. Onni onnettomuudessa siinä mielessä että obuska oli DX mallia ja ei siten toimi ihan parhaimmalla tavalla mun uudessa kamerassa.
Tästä pääsenkin aiheeseen uusi kamera. Entinen läks Helsinkiin, ja kyselyitä on sen jälkeenkin tullut pilvin pimein, että kysytty malli taisi olla ;) Uusi on tilattu ja sen pitäisi kotiutua meille alkuviikosta. Vielä pitänee tilata kahva ja lisäakku, sitten olenkin tyytyväinen taas hetken ;)

Maanantaina tokoteltiin Titon kanssa. Vauhdikkaita liikkeitä: hyppyä, noutoa, ruutua ja luoksetuloa. Herra teki aika kivasti ja innokkaasti kaiken, varsinkin noutokapulaa otti itsekkin suuhunsa ilman pyytämättä. Ruudulle kans lähdettiin sellaista vauhtia että hiekka vaan pöllysi ;)
Eilen sitten painelimme Titon kanssa jäljelle. Tällä kertaa Juha ohjasi Titoa ja alku meni ihan plörinäksi kun herran piti kuikuilla koko ajan että tuleekohan se miun mamma siellä perässä ihan varmasti...kaksi viimeistä pätkää meni kuitenkin suht mallikkaasti. Kiitos jälleen Tainalle ja Juhalle asiantuntevasta avusta ja neuvoista !
Uusia kuvia ei ole, kun kamera matkasi Helsinkiin, mutta tässä vanhoja lenkkiotoksia. Ensin näkymää toukokuun yhdeltä illalta meitin lenkkimaastoista:
1275510766_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
lenkkeily olis TÄYDELLISTÄ näissä maastoissa ilman niitä pikku inisijöitä ...

1275510835_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
ei vois heikompi esitys kuva olla... häntä poikki ja laatu ihan huimaa, mutta
tässä Petu the sportman lenkkeilee metsässä...


Tänään sitten suuntana oli Oulu, käytiin Titon kanssa osteopaatilla toistamiseen ja nyt luulen että se vaiva viimein selvisi! Olen jo itse miettinyt että josko jalassa onkin vikaa, kun tosiaan ainoa oire on se, että se välillä seistesssään pistää painoa toiselle jalalle. Lantion asento on muuttunut jonkin verran tuon takia.  Osteopaatti vakuutteli moneen kertaan että jalassa ei ole mitään vikaa, ja nyt käsittely oli edellistä voimakkaampi, ja luulen että nyt se osui ja upposi tällä kertaa :) Aika näyttää miten tilanne muuttuu. Kalliiksi tulee nää osteopaatti reissut, viimeks matkaan tarttui 4 puseroa, ja tällä kertaa 2 takkia...

Viikonloppu lähenee, ja IHANAA kerrankin mulla ei ole suuria suunnitelmia viikonlopuksi. (paitsi työpaikan päivystys). Josko kerrankin vaan nauttis elosta ja nukkuis pitkään :)
Loppuun vielä yksi kuva toukokuiselta rannalta yhden iltalenkin päätteeksi.
1275510807_img-d41d8cd98f00b204e9800998e