Todella työntäyteinen viikko takana, joka päivä olen istunut töissä lähes iltakuuteen saakka, ja lisäksi kotona tehnyt työhommia aamuyölle asti... Lohdullista on se, että työparini joka on myös tehnyt päivityksiä / muutoksia sivuille on tehnyt samoin, ja eilen puolen yön aikoihin linjoilla oli jopa palvelun tarjoajan työntekijä myös :) Hullua porukkaa :) Minun vastuualuettani on ollut lähinnä kuvat. Eilen teimme lehdistötiedotteen, ja tänään oli se suuri päivä, jolloin työpaikan uuden internetsivut viimein julkaistiin, ja ne löytyvät TÄÄLTÄ.
Eipä sitä voisi kuvitella kuinka paljon tekstiä ja kuvia tuollaisille sivuille mahtuu. Uuden graafisen ilmeen ja logon on suunnitellut mainostoimisto WTF design.
Sukulaisetkin pääsivät useammassa kuvassa nettisivuille, tässä mm. veljen pojan Lennin pikku varpaat, jotka olivat siis yläpalkin kuvassa neuvolan kohdalla (siksi ihmeellinen kuvan malli).
1301004199_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viime viikonloppuna ulkoilimme taas jäällä pitkä lenkit. Tälle viikkoa meidän tokotreenitkin jäi väliin, mutta joka ilta ollaan käyty kunnon reipas tunnin lenkki metsässä tai jäällä, se on kivasti katkaissut tätä työntäyteistä elämää kun on saanut "parantaa maailmaa" ystävän kanssa samalla.
Tiku (B. Frideswide) oli jälleen kerran loistanut maailmalla viime viikonloppuna, tällä kertaa Liettuasta VSP-sija ja CACIB ja SERT. Tämä oli Tikun 5. cacib, ja tarvittavat cacibit on siis kasassa kolmesta eri maasta int-valion arvoon, mutta vielä saa odotella tovin ennen kuin ekan ja vimpan cacibin välinen vuosi täyttyy.
Hanna matkaa paraikaa Tikun kanssa venäjän suuntaan, täällä on peukut pystyssä !!!

Huomenissa taas opiskellaan visuaalista viestintää, ja ettei viikonloppu kävis liian rentouttavaksi, niin työpaikan päivystys nakki iskee jälleen :(