"Kuljettaa keväinen tie
ja keväällä kaikki on uutta
Se iloa kohti mua vie
jo onnea aavistelen "
- YÖ -

Maanantaina juhlimme äitienpäivää hieman myöhässä. Vein äidille mm. tämän allaolevan kukan. Ostin sen vihernikkareilta, ja siellä oli toinen toistaan kauniimpia kesäkukkia, suosittelen lämpimästi tutustumaan :) Tuo rottinkinen kastelukannu oli huippuihana ! Itsellekkin ostin ensimmäiset kesäkukat jo. Mutta pitää ehdottomasti vierailla siellä uudelleen!
1305143606_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Iltalenkki meni maanantaina myöhäiseksi johtuen näistä kahvitteluista, ja aurinko alkoi lenkin aikana laskea. Aivan upean näköinen taivas ja onneksi kaulassa sattui roikkumaan räpsykin mukana.
1305143874_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Petu ja auringonlasku

Eilen menin suoraan töistä kuvailemaan erästä aivan ihanaa 3-vuotiasta pikkuprinsessaa, ja ihan onnistuneet otokset saatiinkin. Kiitos Paula ja perhe ♥. Yksi otoksista on tulossa paikallislehden liitteeseen, joten kannattaa seurata paikallislehtiä toukokuun loppupuolella :)

Tänään taas tokoteltiin Titon kanssa. Kivasti Tito oli kuulolla, ja loppuun otimme luoksetuloja siten että muut koirat olivat molemmin puolin rivissä ympärillä. Lisäksi harjoittelimme mm. taakse palkkaamista. Sitä ei ole tullutkaan harrastettua Titon kanssa ollenkaan. Kivat treenit jälleen, ja sääkin oli todella lämmin.

Huomenissa mennään Titon kanssa fyssarille, vaikkei päällisin puolin varsinaisia ongelmia ole, on hyvä tarkastaa kunto muutaman kuukauden välein. Sieltä menemme vähän shoppailemaan Ouluun, ja mökkireissun eväät on tarkoitus hankkia samalla. Katselimme jo kartalta valmiiksi muutaman vaellusreitin jotka on tarkoitus kiertää koirien kanssa. Lisäksi tietenkin hyvää ruokaa mökin kesäkeittiössä ja mökkisaunaa.

Loppuun vielä pari kuvaa Petun velipojan Cabon luonnetestistä viikonlopulta, KIITOS Johanna kuvista !
1305144986_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1305145006_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuvat: Johanna Kuru