Hip hurraa ! Ei voi uskoa todeksi, mutta viimein ollaan raahattu joka ikinen laatikko tänne Hekkalantielle, ja aika iso ollaan saatu jo paikoilleenkin! Voin sanoa että kovin usein en tätä muuttorumbaa ota uusiksi.
Meillä on melkein puolet isompi talo kuin edellinen, ja siitä huolimatta tuo tavarapaljous ei tahdo mahtua minnekkään !!!
Mutta ei kaduta tippaakaan, täällä on NIIIIIN rauhallista, ihan välillä pysähtyy kuuntelemaan että miten täällä voi olla näin HILJAISTA.
Metsäpolut lähtevät omalta pihalta, ja Petu on rauhoittunut silmissä. Aiemmin kyttäsi jokaista ohikulkijaa, nyt on ihan toinen mieli :) (tosin ei täällä mitään ohikulkijoita ole näkynytkään :))
1149619.jpg
kuvaa metsäpolusta joka lähtee melkein meidän pihalta
(akun lisäksi kuvassa on TITO joka on hieman kasvanut)

1149620.jpg
Aksa simahti kesken lehden luvun päiväunille :)