12.1.2008
Ensin täytyy raivota ihan toisesta aiheesta. Siis jos joku valittaa koiranpaskoista mulle, hieron kyllä koiranpaskat sen ihmisen naamaan !!! Miksei yleisöosastolla valiteta yhtään että pulloja ja lasinsiruja on tienvieret täynnä??? Siis tuttavani Riikan nuori rottweileruros oli astunut osittain lumen alla olevaan lasiin iltalenkillään. Ei mikään PIKKU JUTTU, koiralla oli katkennu jalasta jänne sekä valtimo!!!
Onni onnettomuudessa meidän alueen eläinlääkäri sattui olemaan työpaikallaan iltamyöhällä tekemässä paperitöitä, ja koira saatiin hoitoon heti. Mutta jalka oli niin pahoin loukkaantunut, ettei sitä voitu edes Raahessa operoida, vaan koira rauhotettiin ja sille laitettiin paineside vuotavan valtimon päälle ja aamulla koira jouduttiin viemään Ouluun leikattavaksi. Onneksi paineside oli laitettu niin hyvin, ettei valtimo ollut vuotanut ja siten koira selvisi hengissä! Aika näyttää millaiset jäljet tämä muiden aiheuttama onnettomuus koiran jalkaan jättää :( Voimia ja pikaista paranemista Riikalle ja Raffelle !

13.1.2008
No, sitten vähän iloisempiin asioihin. Titon veli Kassu kävi meillä kyläilemässä Kemistä saakka tänään.
Pojilla oli todella mukavaa keskenään, remusivat sekä sisällä että ulkona. Harmi vaan että sää ei kyllä yhtään suosinut, vettä satoi koko ajan. Laitettiin Kassun korviin teipit. Kassu on kyllä ihan symppis tyyppi, niin kiltti ja rauhallinen Titoon verrattuna :) Kassussa on sekä luonteessa että ulkonäössä hyvin paljon samaa kuin isässään :) Aksa olisikin innoissaan leikkinyt poikansa kanssa. Petu taisi luulla Kassua hemaisevaksi tiikerinaiseksi, kun yritti heti kiivetä selkään :) Kiitos Kassulle ja perheelle vierailusta, toivottavasti nähdään taas pian ! ( ja ihanaa mikä rauhallisuus meillä oli koko illan kun Tito vaan nukkui :))

Sateesta huolimatta räpsittiin pojista kuvia, tässä kuvasatoa:
1211586.jpg
ensin remuttiin sisällä ...

1211591.jpg
sitten siirryttiin ulos ... pojilla oli meno päällä kuten kuvasta näkyy!

1211588.jpg
Pari metsänvartijan alkua :)

1211589.jpg
Kassu teipit korvissa. Tässä näkee että pää on ihan kopio isästään :)

14.1.2008
Uusi vuosi alkaa aktiivisemmissa merkeissä koulutusten kannalta kuin mitä loppuvuosi oli (=EI TEHTY MITÄÄN!)
Tänään ilmoitin Titon "Fiksu-pentu kurssille". Kurssi alkaa valitettavasti vasta helmikuun loppupuolella, ja se sisältää kaikkea "laidasta laitaan" kuten tottelevaisuutta, kohtaamisia, tervehtimisiä, terveydenhoitoa, temppuja, agilityä ja näyttelykäyttäytymistä. Kurssi on Tupoksella saakka, Minnan koirakoulussa mutta mennään kimpassa valkkarin pentu Armin ja bortsun pentu Cinin kanssa. Matkat sujuvat varmasti rattoisasti :) Odottavan aika on piiiittttkkääää !
Nikke ja Kaisa pyysi Akua ja mua mukaan Katrin kilpailijoiden ryhmään treenaamaan, ja minä olin heti valmis, kiitos Kaisa kun pyysit mukaan, yksin en olisi saanut lähdettyä minnekkään. Kaikki jää "aikomukseksi".
Nyt on pakko treenata aktiivisesti kun kisat kolkuttavat ovella. Soitin tänään Katrille ja ilmoitin meidät keskiviikon treeniin Akun kanssa. Petulle pitää vielä kehitellä jotain aktiviteettiä, "keittiötokoa" otin eilen illalla (nyt sitä voi todellakin harrastaa kun keittiö on reilun 40 neliötä) ja jätkä oli tosi innokas. Jotenkin se on alkanut reagoida todella hyvin mun käskyihin, ja lukee mun eleitäkin kuin avointa kirjaa :)  Jospa se tästä lähtis liikkeelle taas ;)