Tänään oli tokon kuukausicup, osallistuttiin Petun kanssa. Petu oli luokkansa 3. Ennen kisaa se touhuissaan haisteli pentuja, ja sen takia pikkaisen keskittymiskyky herpaantui kun olisi niin tehnyt mieli katsomaan niitä kivoja pentuja (kolme erirotuista pentua oli paikalla).
Luoksetulossa jouduin antamaan käskyn uudelleen kun Petu vaan vilkuili sivullepäin. Liikkeestä seisomisessa ennakoi totuttuun tapaan perusasennon (perinyt ilmeisesti isältään). Seuraamisessa minä taas menin koiran mukana enemmän kuin koira minun mukana :( seuraamisesta taisi tulla 9.
Seuraava cup kisa pidetään 22.7.08. Tuli lupauduttua tuomariksi. Toivottavasti paikalle ei tule avo-luokkaa korkeammin koulututettuja koiria, meikäläisen tuomarointikyvyt loppuu siihen....
Kotiin tultuani otin Titon ja lähdettiin metsään lenkille. Jätkä painoi ku aropupu ja se oikeasti sai mun sydämen tykyttämään miljoonaa. Tito hyppäsi iso puukeppi hampaissaan leveän ojan yli, ja ponnisti pikkaisen liian kaukaa. Lensi naamalleen maahan. Jätkä nousi ylös ja alkoi linkuttaa tosi pahasti toista takajalkaa. Minä ehdin jo kelata kaikki mahdolliset vaivat ristisiteiden katkeamisesta murtumaan...
Tunnustelin jalan, ei aristanut mitään kohtaa. Yritin vähän hieroa jalkaa, ja sanoa Titolle ettei siinä mitään vikaa ole. Jätkä linkkasi muutaman sata metriä, ja sitten mentiin entiseen tapaan. Huh huh että ehdin säikähtää ! Toivottavasti se ei enää vaivaa! Mikä hemmetin epäonni meitä vaivaa ?
Aksa alkaa pikku hiljaa mennä parempaan suuntaan. Se jaksaa jo tulla vastaan kun tulen kotiin. Ja kaula alkaa olla ruvella. Pikkainen lenkkikin käytiin illalla korttelin ympäri.

Hanna lähetti kuvia sukulaisista. Tässä Tito hiirisen kauniit siskolikat.
1682338.jpg
Bullberry Tuppence (aivan isänsä kiltti ilme) 10 kk

1682337.jpg
Bullberry Tintagel

1682340.jpg
Titon rakas äippä
AM & FIN & LTU MVA Bullberry Ragtime
täytti 21.6.2008 8 vuotta. Onnea ja pitkää ikää Kukka-äipälle!