Nyt yritän kirjoitella muutaman rivin viime viikon kuulumisia, ennen kuin ne nollautuu muistista :)

Tiistaina (16.9.) oltiin Titon kanssa tokon alkeiskurssilla. Alkuun otettiin luoksetuloa pitkällä liinalla, hyvin herra juoksenteli tykö. Sitten harjoiteltiin seuraamista pieniä pätkiä, sekä luoksepäästävyyttä liikkeenä.
Olin saletti että Tito ei malta istua paikallaan, mutta toisin kävi, makupalan voimalla pystyin jopa kättelemään Titon mielestä niin ihqua Johannaa Titon istuessa kiltisti sivulla ! Sitten otimme maahanmeno harjoituksia. Ihan ilman käsiapua maahanmeno ei vielä Titolta suju :) Mutta harjoitus tekee mestarin.
Se on jo saavutus että Tito malttaa tehdä liikkeitä ja kuunnella mua muiden koirien läsnäollessa :) Lopuksi vielä otettiin muutaman kerran hyppyä, ihan vaan siten että vietiin namikippo esteen taakse ja lähetettiin koira hyppäämään. Kotiin päästyäni Petu odotteli tulisilla hiilillä, että eikö tässä hän pääse minnekkään ? Petu pääsi vain kotikulmille lenkille:(

Keskiviikkona sitten treenattiin kimppatreeneissä neljän koiran voimin. Tällä kertaa treenasin Petun kanssa alo-liikkeitä. Kivasti herra taas teki häiriöstä huolimatta. Otin seuraamisia, liikkeestä maahan ja seisomisen ja luoksetulon. Ne meni juuri niin hyvin kuin Petu ne osaa. Eli seisomisessa ennakoi perusasennon, oikeastaan muuta suurempaa puutetta ei ole. (jos ei aleta pilkkua nu******n perusasentojen suoruudesta yms. :))  Sitten meillä oli myös este mukana treeneissä, ja se olikin ainoa joka meillä ei suju kunnolla, sekin harjoituksen puutetta. Jouduin pistämään vielä alustan päälle namia esteen toiselle puolelle että sain Petun kunnolla hyppäämään ja muistin virkistymään. Sitten idiootti sotkin liikkeen avoimeen luokkaan, ja pyysin Petun aina istumaan... pitäisköhän kerrata alokasluokan säännöt ?
Treenien jälkeen käytiin Kaisan ja Niken kanssa lenkillä. Petu ja Nikke kipittivät rinta rinnan kuin olisivat aina tunteneet toisensa, mitään ongelmaa ei ollut. Iltasella Tito puolestaan pääsi tylsälle kierros kummatin kautta kotiin lenkille :)

Torstaina treenattiin Titon kanssa tokon alkeita. Tällä kertaa otettiin luoksetuloon mukaan eteen tulo, ja siitä sivulle. Titolla se onnistui sen osaamistason huomioon ottaen hyvin :) Muisteltiin myös luoksepäästävyyttä ja lisäksi harjoiteltiin käännöksiä ja täyskäännöstä. Myöskin muisteltiin maahanmenoa. Kun meille esiteltiin kaksi eri tapaa tehdä käännöksiä, ilmoitin heti että me harjoitellaan vain sitä "helpompaa" tapaa jota käytetään vain tokossa (ei bh - kokeessa) sitten kun aloin tehdä käännöksiä, Tanja totesi että teet sittenkin sen vaikeamman mukaan. Sitten tajusin että olen AINA tehnyt täyskäännöksen koirillani juuri näin, enkä ole koskaan tajunnut kuinka helposti sen olisi voinut tehdä :)
Kerrankin mun koirat osaa jostakin vaikeammankin tavan, rasti seinään :)

Perjantaina sitten oli taukoa treeneistä, lenkkeiltiin vain kotimaisemissa.  Tuossa kilsan päässä olevat pellot oli puitu, me kierreltiin pitkä tovi Titon kanssa pellolla ja haisteltiin tuoreen oljen tuoksua :)

Lauantaina keksittiin aamulla idea että lähdetään jonnekkin "luontoretkelle". Ruukissa olisi ollut pentunäyttely, mutta toiveet sinne menemisestä piti unohtaa päivystyksen takia. Ja luontoretkellekkin piti startata vasta päivystyksen loputtua klo 15. Aikaa ei siis ollut paljon pimeän tuloon, joten kauaksi emme voineet lähteä. Valitsimme netistä luontoelämyksen kohteeksi Pitkäsnevan, joka on tästä noin 30 km Vihantiin päin, sitten noin 8 km Lukkaroisiin päin ja sieltä vielä 3 km sellaista "kärrypolkua". Otettiin reppuun mukaan kaffia ja pullaa ja koirille froligia. Luimme haltioissamme netistä ohjeita reitistä:
"Tästä kannattaa jatkaa jalkaisin traktoriuraa, joka muuttuu poluksi laskeuduttuaan suolle. Polku kiertää Pitkäsjärven ympäri ja tekee piston Pitkäslähteellä."
Juu - uu kun pääsimme paikan päälle, missä on polku ??? EI MISSÄÄN! koko paikka on UPOTTAVAA suota.
1929569.jpg
Ei täällä kyllä mitään polkua näy ?!

Mutta kun sinne saakka menimme, päätimme että periksi ei anneta ! Rämmittiin sinne hiivatin Pitkäsjärven rannalle ja takaisin siinä suossa kuten Mika Myllylä konsanaan :)
Mulla oli jalassa sellaiset nilkkoihin ulottuvat kumiset "tallikengät" jotka olivat ensimmäisen 10 metrin jälkeen täynnä vettä.
1929571.jpg
pojat rämpi edellä ja minä hengästyneenä kengät täynnä vettä perässä...

Posket punottaen pääsimme niinkutsutun järven rantaan ja nautimme pullakaffet siinä ja päätimme rämpiä takaisin autolle :) Ja ei tullut MIELEENKÄÄN lähteä kiertämään tätä järveä. Siihen ei olisi vuorokausi riittänyt :)
1929572.jpg
tässä se järvi sitten on :) Tuo "reuna" oli täysin hyllyvää ja upottavaa suota, jos
tarpeeksi lähelle reunaa meni se petti alta...

Se siitä mahtavasta luontoretkestä. Piti ottaa housut ja kengät pois tulomatkaksi ja istua alushoususillaan autossa, sen verran märät olivat meikäläisen housut ja kengät :)
1929587.jpg
tässä vielä kuvaa Titosta, hyppäsi pariin otteeseen sellaiseen mutaiseen
suonsilmäkkeeseen.... kotiin päästyä suoraan suihkuun!

Ainoa positiivinen seikka oli se, että Tito nukkui koko illan sikeästi, ei jaksanut leikkiä leluilla eikä riekkua Petun kimpussa... meillä oli HILJAISTA :)
Aamupäivällä ennen lähtöä ehdin kokata ihanaa broilerstroganoffia, jonka ohje Herkkupuodin blogista, kiitos! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, hyvää ja helppoa !
Tarinointi saa riittää nyt tälle iltaa, jatkan sunnuntain tapahtumilla myöhemmin....