Osallistuttiin Petunian kanssa tokon kk-cupin mölliluokkaan. Kaikki muut osallistujat oli Belgian paimenkoiria, joten kisa oli oikea bullmastiffi vs. belggarit tokokisa :) Kaikista tuli kympit, joten hyvin meni :)
Luoksepäästävyydessä se nosti peräpään ylös ja heilutteli häntää, mutta sitten istahti takaisin. Liikkeestä seisomisessa kun lähdettiin liikkeelle hetken haisteli maata aluksi sitten muuten liike meni ok. Muissa en muista itse huomanneeni mitään ihmeellistä. Siellä oli kyllä jotkut todella hemaisevat hajut, ihan kamalaa nuuskuttamista. Petu sai tutustua bordercollien pentuun, ja leikkiä olisi halunnut sen kanssa. Rohkea pentu.
Petu oli koko päivän tosi hyvällä tuulella kun pääsi kaksin äipän kanssa liikenteeseen :) Illalla käytiin Tuomiojan metsissä lenkkeilemässä. Nyt pitää kyllä miettiä että viitsiikö enää niitä lenkittää yhtä aikaa tälläisiä riekkulenkkejä. Tito alkaa oikeasti olla niin raju, että Petu on hätää kärsimässä, ja välillä tulee mun jalkoihin "suojaan". Petu oli itse samanlainen Akun kanssa, se menee kyllä ohi mutta kun en muista miten kauan sitä Petulla kesti. Petu raasulla oli korvat, ja kaula ja posket ihan kuolassa, kun Tito roikkuu koko ajan sen naamassa. Muuten oli kyllä loistava keli, ei liukasta ja sopivasti lunta. Tein koirille Yrjölän puuroa, mutta Petu ei siitä tykkää. Kun laitan sitä ruoan sekaan, se syön kaiken muun ja lajittelee siten että kupissa on jäljellä vaan puurot :) Tito saa sitten tietty syödä nekin.