Palaan vielä uuteen vuoteen, jolloin kokeilin tädiltäni joululahjaksi saamastani kirjasta paria reseptiä. Kirja on siis nimeltään "Kotilieden joulunaika Pikkujoulusta loppiaiseen" kirjassa on ruokareseptien lisäksi paljon käsityö - ja kattausohjeita. Lahjavalvojaiset osiossa on monia kivoja ideoita ensi joulua ajatellen :)
1326922734_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
kirja kynttilänvalossa

Kokeilin siis kahta reseptiä uudenvuoden illanistujaisiin: "somat suupalat" sekä "silli - perunapalat"

Ensimmäiseksi mainittuun olisi ollut kaksi erilaista täytevaihtoehtoa, kylmäsavu-kirjolohi täyte ja savuporo täyte. Valitsin savuporotäytteen, koska meille oli juuri ennen joulua hankittu satsi poronlihaa, jota oli vielä jäljellä.

Somat suupalat

1 pkt valmiita voitaikinalevyjä
pinnalle: unikon - tai seesaminsiemeniä

savuporotäyte:
150 g savuporoa
100 g aurinkokuivatuilla tomaateilla, yrteillä tai pippurilla maistettua tuorejuustoa (käytin pippurituorejuustoa)
hienonnettua ruohosipulia tai perslijaa (käytin persiljaa)

1. ota sulaneista taikinalevyistä pienellä muotilla esimerkiksi tähden - tai sydämenmuotoisia kuvioita (tein vain perinteisiä neliönmuotoisia paloja). Voitele kuviot munalla ja ripottele pinnalle unikon - tai seesaminsiemeniä (jätin siemenet pois kokonaan).
2. Pane leivonnaiset leivinpaperin päälle pellille, ja paista niistä 225 asteen lämmössä 7-8 minuuttia. Anna jäähtyä.
3. Hienonna kylmäsavuporo ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. Halkaise jäähtyneet leivonnaiset ja täytä ne. Tarjoa glögin kanssa.
1326923300_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Nämä olivat ihan hyviä, joskin tosi suolaisia. Enemmän pidän pasteijoista joihin lisätään täyte jo paistovaiheessa.


Silli - perunapalat

4-6 keitettyä perunaa
päälle: 2 keitettyä munaa, 1 sipuli, 2 matjessillifileetä, 1 dl kevyt ranskankermaa, hienonnettua tilliä ja rouhittua mustapippuria

1. Kuori perunat ja leikkaa ne parin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä perunaviipaleet tarjoiluvadille. Kuori ja hienonna munat ja sipuli.
2. Hienonna suurin osa sillifileistä ja leikkaa loput ohuiksi viipaleiksi. Sekoita hienonnetut aineet kevyt ranskankerman joukkoon ja mausta seos hienonnetulla tillillä ja rouhitulla mustapippurilla. Jaa seos perunaviipaleiden päälle. Koristele silliviipaleilla ja tillillä.

1326923541_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
en laittanut koristeeksi silliä tai tilliä, laitoin vain seosta perunoiden päälle

Tätä viikkoa kuvaavat sanat kiire ja lumi. Sunnuntaina kävin kuvailemassa lehtijuttua varten erästä koiraa. Juttu ja kuvat lähti tänään toimitukseen, nyt vain odotellaan :) Jutun lisäksi odotellaan myös kovasti viikonloppua ;)