Treenailtiin taas kimpassa. Jäähallin pihalla oli niin paljon tunkua, että siirryttiin sitten liikuntahallin päätyyn treenaamaan. Kerrankin minulla oli mukana molemmat koirat. Yritin treenailla ensin Petulla, mutta keskittyminen oli niin heikoilla kantimilla, ohikulkeva liikenne kiinnosti minua enemmän, joten vaihdoin suosiolla koiraa.
Aksalla alkuun liikkestä seisominen ja maahanmeno, jotka menivät lähes täydellisesti :)
Sitten liikkeestä seisominen, joka ei voisi paremmin mennä ! Tosin muiden kanssa juteltuani, totesin että olen käyttänyt SEKÄ ääntä ETTÄ käsimerkkiä, joka on muissa liikkeissä sallittu, mutta EI luoksetulossa.
Ei auttanut kuin kokeilla kumpi toimii paremmin, ja Aksalle näytti toimivan käsimerkki.
Sitten otin kaukoja, jotka ovat kyllä hakusalla edelleen, koska Aku pomppaa ilmaan ja samalla eteenpäin istu käskystä. Lisää siis treeniä!
Noutoja otin myös jonkin verran, muuten menee loistavasti, mutta Aksalla on niin kiire saada palkka että pudottaa sen kapulan eteeni. Tämä pitää saada kuntoon.
Kaiken kaikkiaan treenit onnistuivat hienosti, ja antoivat uskoa että kyllä me Raahessa kisataan avoimissa :)