Aloitamma Annan nimpparipäivistä jotka olivat siis viikko sitten perjantaina. Olin ensimmäistä kertaa "Annan päivillä" Raahessa. Päivät alkoivat jo aamulla klo 7.30 jolloin olin pirtsakkana paikalla kuvaamassa "rumpausta". Rumpauksen tarkoitus on että mahdollisimman suuri joukko ihmisiä marssii paikallisen Annan ikkunan alle ja yrittää meluamalla herättää päivänsankarin. Tämä suuri joukko koostui pääosin päiväkotilaisista lapsista jotka olivat pukeutuneet "vanhanaikaisiin" vaatteisiin ja kun kulkue lähti liikkeelle melua yritettiin saada aikaan erilaisin keinoin mm. erilaisin peltipurkein ja kattilankansin :)
Rumpauksen jälkeen oli vuorossa Annanpäivän riisipuuron nauttiminen ja hyvältä se maistuikin. Puuroa oli tarjolla Patalassa, siellä oli myös juuri alkaneet myyjäiset. Ehdin pikaisesti kiertää myyntikojut ja jotain pientä ostaakin kunnes oli pakko lähteä töihin.
1324073673_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Annanpäivän tunnelmaa kännykällä...

Töihin mennessä tehtiin vielä pikainen kierros Laivapatruunin kodissa joka oli saanut myös jouluisen koristelun.
1324074312_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
joulukuusi kera vanhojen koristeiden

1324074361_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
tämä EI OLE piparimuotti, tällä on tehty pukinmallisia pullia joskus muinoin:)

1324074428_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
jouluinen kattaus vanhaan malliin

Työpäivän jälkeen menin vielä uudelleen Patalaan kuvaamaan tiernapoikia. Sitten pääsin taas törsäilemään myyjäispöytiin, ostin mm. aivan ihanan oviseppeleen ja useita joululahjoja. Annan päivät täytyy kokea ehdottomasti uudelleen ensi vuonna !

Viikonloppu menikin nopeasti lauantaina vietettiin pikkujouluja niiiiiiin nostalgisessa Tiiranlinnassa. Alkupalat otettiin joulupöydästä, mutta pääruoaksi nautimme poronkäristystä kera muusin. Kiva ilta, ja illan aikana tuli tehtyä tilaus erinäisistä porotuotteista Pudasjärveltä. Sunnuntaina ne tuodaan meille: kylmäsavua, käristystä ja meetvurstia luomuisena ja kotitekoisena versiona. Kiitos ja nam!
Sunnuntaina kävin moikkaamassa rakkaita kolmea veljen poikaa ♥. samalla syötiin äitin tekemää ruokaa. Pakolliset lenkkeilyt heitettiin mökillä, mutta muu aika menikin tiiviisti askarrellessa joulukortteja ja paketoidessa.

Viikonlopun suuret uutiset tulivat taas Bullberry Teamista, ollaan niin ylpeitä näistä Aksan lapsen lapsista
♥!
Elikkäs
Pohjoismaiden voittaja näyttelyssä Tukholmassa tuomarina Kirsi Laamanen:
Bullberry Ichabod "Mörkö" exc 1, CAC, BD2, Nordic Junior Winner 2011
Bullberry Queniva "Nuusku" exc 1, CAC, BOS, CACIB, Nordic Winner 2011


Molemmat siis Titon siskon lapsosia eri isistä
♥! Onnea Hanna ! Koira-asioista puheenollen, käytiin antamassa Titon DNA-näyte, jotta saadaan selville kaksoisastutuksen tulos. Puntarillakin pyörähdettiin, mutta onneksi paino on pysynyt aisoissa ja ei ole yhtään noussut. Edelleen siis timmissä show-kunnossa :) Kajaaniinkin ilmot meni ohi, mutta eiköhän tässä kevään aikana jossain näytellä pitkästä aikaa.

Tiistaina 13.12. vietettiin Lucian päivää. Meillä työpaikalla se näkyi Lucia kulkueena, joka kiersi eri osastoilla ilahduttaen potilaita sekä henkilökuntaa. Olin kuvaamassa Lucia-kiertuetta työnantajan nettisivuja varten, lisäksi kuvasin aivan hurmaavaa päivän ikäistä vauvaa synnytysosastolla. Osa näistä kuvista on lähetetty paikallislehteen joka kertoo sairaalan joulusta. Jutun pitäisi olla huomisessa paikallislehdessä.
"Valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutuneen Lucia-neidon sanotaankin tuovan valoa talven pimeyteen.Suomalainen Lucia-perinne on sekoitus italialaista pyhimyslegendaa, ruotsalaista juhlaa ja pohjoismaalaista kansanperinnettä. Perinne tuli Suomeen Ruotsista ja on vuosien saatossa levinnyt suomenruotsalaisten parista suomenkielisen väestön keskuuteen." (lähde: http://www.turku.fi/public/default.aspx?nodeid=12171)
1324076461_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Lucia-kulkue synnytys - ja operatiivisella osastolla

Viikko on todellakin "vierähtänyt" hujauksessa, kaikki illat ovat menneet jouluvalmisteluissa, ja saankin nyt huokaista helpotuksesta siltä osin, että kaikki lähetettävät kortit ja paketit on postissa. Paljon on vielä valmisteltavaa, ja onneksi saan pitää ensi viikolla pari päivää lomaa töistä !
Eilen oltiin ystävän kanssa "tonttujen illassa", jolloin kaikki - myös pikkuputiikit - olivat auki. Saldo ei ollut suuren suuri, vain yksi lahja.
Tänään työpaikalla oli joulunavaus, sielläkin olin kuvaamassa nettisivuja varten, ja niistäkin kuvista pari päätyi paikallislehteen "sairaalan joulu" - jutun kuvitukseksi.

Tuleva viikonloppu on tehty joulun valmisteluista ja työpaikan päivystyksestä. Loppuun vielä erään ystävän viisaat sanat:

"Viisaus on sen tietämistä mitä pitää katsoa läpi sormien."