Ihan ekana pitää hehkuttaa, että Titon siskon tyttö Nuusku (B. Queniva) menestyi loistavasti Euroopan voittajassa! Nuusku seurasi ison siskonsa Tikun tassun jälkiä, eli Nuuskusta tuli Euroopan juniorivoittaja 2011 ! Vielä Nuusku ei ihan Tikun tittelirivistöön yllä, mutta tähän mennessä juniori on kerännyt Venäjän juniori valionarvon, Eestin juniorivoittaja 2011 ja nyt Euroopan juniori voittaja 2011 - tittelit.

Perjantaina käytiin kontrollikäynnillä Akuutissa. Titon silmähaava oli onneksi alkanut arpeutumaan, ja saimme matkaan vain läjän samaa voidetta millä Titoa on tähänkin asti hoidettu. Silmä on aika hyvä, mutta varmuudeksi pitänee ainakin viikko laittaa voidetta, ettei mitään takapakkia tule enää. Kun sukulaiset kisasivat ulkomailla, me nautittiin saarielämästä, oltiin siis yötä saaressa. Koirat saivat ainakin liikuntaa riittämiin, ja nukkuminenkin oli Titolla hieman heikkoa. Parin tunnin välein se kävi nuolemassa mun naamaa ja heiluttamassa häntää siihen tyyliin että eikö se aamu ole jo... loppujen lopuksi heräsin moottoriveneen ääniin puoli 6 aamulla, kun joku oli kokemassa verkkoja saaren edustalla. En saanut enää unta, joten lähdettiin koirien kanssa ulkoilemaan ja kuvailemaan auringon nousua.

1315688992_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Titolla oli meno päällä :)

1315689006_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
mökit saaressa

1315689035_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Pooki majakka

1315689046_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
auringonnousu kuuden maissa aamulla

Kotiin saavuttuamme pitikin ottaa päiväunet :) Sen päälle piti lämmittää päiväsauna. Iltasella kävin kuvaamassa vanhassa kaupungissa erästä nuorta paria. Nuoripari, vanha mopo ja vanhat vaatteet: tytön mekko oli 50-luvulta... siis huikeat puitteet ja kivoja kuvia sainkin! Kuvausten jälkeen menin kaffelle työkaverille joka toimi kuvauksissa suurena apuna. Kiitos E ! Vaikka koirat olivat väsyksissä saarireissusta, ja nukkuivat koko päivän heitettiin vielä illalla metsälenkki.

Tiistaina käytiin fyssarilla Titon kanssa. Edellisestä käynnistä aikaa on useampi kuukausi, mutta mitään ihmeellistä ei onneksi Titosta löytynyt. Aikamoinen episodi hoidon aikana, yht äkkiä tajuttiin että Titon turkissa vilistää PUNKKI. Se ei siis ollu jäänyt kiinni, ja en tiedä mistä se turkkiin oli tullut... Fyssari, ja fyssarin pikku tyttö ja minä kaiveltiin turkkia puolet hoidon ajasta. Tito nautti, se oikeen kuorsas, ilmeisesti kuvitteli tämän kuuluvan hoitoon :) Kyllä me se pinseteihin saatiin, yöks !
Lisäksi, kun ei mitään muuta, niin Tito onnistui piehtaroidessaan telomaan selkäänsä, siis sellaiseen kohtaan jossa oli tukkeutunut talirauhanen kävi joku, ja se alkoi tulehtua ja lopulta puhkesi. Nyt sekin alkaa olla kunnossa, ilmeisesti "valohoito" siihen kohtaan tiistaina nopeutti sen puhkeamista. Siinä mielessä hyvä, ettei tarvi enää murehtia sitä "pattia" sitä ei enää ole! Tiistaina Oulusta tullessa käytiin vähä shoppailemassa, ostin mm. lasisen hiirimaton, vaikuttaa aika onnistuneelta ostokselta :)
Kun ei kahta ilman kolmatta, niin tänään sitten Tito jätti ruoan aamulla syömättä (mitä ei ole tehnyt KOSKAAN sen eliniän aikana). Ei mennyt kauaa, niin se oksensi ja aamulenkillä  ripuloi. Annoin sille maitohappobakteeria, ja iltaruoaksi se sai vaan riisiä ja raejuustoa, ja onneksi maha näyttää rauhoittuvan. Josko nämä sairaudet vähäksi aikaa alkais riittämään.
Loppuviikon olikin vuokra-auton varassa, oma autoni meni korjauksille. Tässä jokin aika sitten eräästä traktorista joka niittää tien varsia lensi kiviä autooni, sillä seurauksella että tuulilasiin tuli halkeama ja konepeltiin jälkiä. Traktorin omistaja lupasi korvata vahingot, joten vein nyt sitten autoni korjaukselle: maalaukselle ja tuulilasin vaihtoon. Aikamoinen episodi oli auton saaminen tilalle. En tietenkään ollut tajunnut tehdä vakuutusyhtiöön jotain autontarvekartoitusta, ja kun auton vein korjaamolle, oli aikaa vartti suoriutua kampaajalle... menin sinne loppujen lopuksi omalla autolla, ja käytin kampaamoajan puhelimessa puhumiseen, ja sainkin sovittua puhelimessa tilalle auton vakuutusyhtiön kanssa. Mun piti saada a-luokan auto (nissan micra tai vastaava) mutta kun liikkeessä ei ollut kuin c-luokan autoja, sain tilalle juuri samanlaisen c-luokan auton kuin meilläkin on, eli volvon farmarin. Erinomaista palvelua tässä korjaamossa, perjantaina sain hakea auton korjattuna.

Tiistaina kuvailin iltapäivällä työpaikan rekrykuvia Fiian kannella lääkäreistä. Aikas omaperäisiä ideoita saatiin:) Osa kuvista menee nettisivuille, osa käytetään rekrymateriaaliin.

Tänään käytiin Yppärin syysmarkkinoilla. Monenlaista kojua ja myyjää oli paikalle saapunut. Paikalla oli myös zetor-traktoreita ja erinäisiä eläimiä kuten kanoja, lampaita ja hevonen.
1315690106_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
ja tämä kukko osasi kiekua :)

Lähinnä tuli ostettua syötävää, siis viininmarjalehtimehua,mausteita sekä sellaista "kyytipoika" nimistä mössöä jossa oli mm. punasipulia, chiliä.
1315690199_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
lehtijuoma on mukavaa vaihtelua perinteisen mustaherukkamehun sijaan

1315690248_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
ihan uusi tuttavuus tää luomumauste

Tulomatkalla menimme mökkeilemään. Kävin koirien kanssa poimimassa muutaman desin puolukoita. Ehkä osa marjoista oli vielä aavistuksen raakoja. Kiva episodi kun lähdettiin kotia...
Siis eilen illalla kävin tunnin lenkin metsässä niiden kanssa, aamulla Petunia oli 3 tuntia pihalla "miesten hommissa" pesemässä motaria yms.  ja sitten se oli siis meidän kyydissä syysmarkkinoilla ja sitten juoksenteli mökin pihalla irti ja lisäksi tää puolukkareissu. Kun oltiin lähdössä kotia, ei ilmeisesti ollu saanu tarpeeksi virikkeitä... se karkas ja juoksi sellaiseen paikkaan jossa on ollu asuntovaunuja. Ilmeisesti ehti piehtaroida jossain paskassa siellä, kun sain sen kiinni ja toin sen autoon, koko auto haisi ihan järkylle paskalle. Luulen että ne karavaanarit oli tyhjentäneet niistä vaunuista ne kemialliset vessat sinne, yöks.

Iltasella kokkailin perunamuusia ja uunilohta. Ei mikään kevytversio, vaan lohta smetana-kermakastikkeella :) Resepti löytyy täältä.

Meillä olisi ollut satamavartio vuoro tänä viikonloppuna. Mutta onneksi erään työkaverin poika otti vartiovuoromme pientä korvausta vastaan. Siitä suuri KIITOS Kimmolle ! Huomenissa jos sää sallii, meinataan lähteä veneilemään. Aurinkoista viikonlopua jatkoa!