Viime viikonloppuun ja kuluneeseen viikkoon ei ole paljon muuta taas mahtunut kuin kuvausta ja kuvausta ja kuvien editointia :(

Lauantaina siis olin kuvaamassa ihanaisen hääparin Veeran ♥ Eetun häitä. Häissä oli todella ihana, rento tunnelma, ja aika kului siivillä. 1000 kuvaa ehdin kortille talletella :)
Sunnuntai meni kokonaan tehdessä hemmetin kuvaustehtäviä kouluun. Yhtenä iltana olin viime viikolla kuvaamassa autoja tehtävää varten kasitien laidassa, fiilis ei ollut kiva, jostain bemarista huudeltiin jotain, onneks en kuullut mitä. Vaikka en edes ko. autoa kuvannut. Muutenkin sain aika paljon erinäisiä kysyviä katseita osakseni. Toivottavasti jatkossa ei tule tuollaisia typeriä kuvaa autoja tehtäviä :(  Sunnuntaina  käytiin välillä koirien kanssa mökkeilemässä ja sillä reissulla otin viimeiset kuvat tehtävää varten. Mennessä haimme Dadosta grilliruokaa jotka nautimme mökin teressilla.

1283980927_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Petunia oli taas elementissään, puita jyrsittiin ja keppien kanssa juostiin pitkin rantoja ;)

Mökiltä palattuamme tein tehtäviä mekein puoleen yöhön saakka, kunnes sain tehtävän palautettua 40 min. ennen määräaikaa, huh huh!
Maanantaina en jaksanut lähteä kimppatreeneihin, vaan editoin hääkuvia, ja lenkkeilimme metsässä koirien kanssa. Eilen kävimme pitkän lenkin upottavia hiekkateitä pitkin, itselläkin tuntui aamulla jaloissa edellisillan kävelyt.
1283981147_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tipsukka mökkeilee

Tänään sitten olinkin Mervin luona kuvailemassa morisuskuvia kera hevosten. Kahden eri hepan kanssa kuvia otettiin. Ensin quarter x arabi risteytys Badin kanssa, sitten suloisen miniappaloosan kanssa. Petunia oli mulla mukana, ja se pääsi tutustumaan heppoihin ekaa kertaa. Petu ei tiennyt miten suhtautua, kun iso koko kuitenkin hirvitti. Petu löi homman leikiksi, etupää maassa teki leikkiin kutsu hyppyjä minkä ehti, mutta eipäs heppoja tällä kertaa Petun leikit kiinnostaneet :)
Tässä yksi maistiainen tän päivän kuvaussessiosta. Veera ♥ Badi (kuva julkaistu Veeran luvalla) SUURI kiitos Merville heppamallien lainasta!!!

1283981411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Viikonloppuna olis taas koulua, ja sitä ennen on kuvattava kiiltäväpintainen esine oikeaoppisella valotuksella... HUOH! lisäksi olen luvannut toimittaa bullmastiffit & mastiffit ry:n erkkarikuvat lehteä varten viikonlopun aikana, ja lisäksi Mandin ja Roopenkin kuvat kaipaisivat editointia, puhumattakaan Saijan maisteriskuvista. Eli otsikon mukaisella linjalla mennään loppuviikkokin :)