voi taivas mikä väsymys mulla on tällä viikolla ollut! Ilmeisesti joku tauti yrittää päälle, varsinkin maanantaista keskiviikkoon sellainen väsy ettei ole ollut vuosiin!!! Onneksi se alkoi eilen helpottaa, ja tänään ollut jo suht normaali olo. Toivotaan että selvisin tälläisellä "väsykaudella" flunssasta!
Palaan vielä viikonloppuun. Lauantaina tuli käytyä sukuloimassa tädillä, siellä oli myös kummitäti kylässä. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä :) Sunnuntaina jälleen kerran ulkoilimme koko sakilla. Sää ei edelleenkään ole lauhaa, mutta vähän alle -20 asteen + vinkka lukemissa mentiin. Teimme oikein pikku retken saareen, ja meillä oli kahvitkin mukana termarissa kera kakunpalojen :) Mennessä oli vielä hyvä sää, mutta tullessa tuuli alkoi olla sitä luokkaa että kun mulla oli "vain" yksi pipo päässä, niin jouduin laittamaan kaulahuivin korvien suojaksi pipon alle. Kamerakin oli mukana messissä, muutama räpsäys tuli otettua, mitä siltä viimalta tarkenin.
1298671040_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tito jääkuninkaana :)

1298671106_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Petunia huuruturpa

Reissun aikana aurinko ehti jo laskea, ja tässä kuva kauniista auringonlaskusta merellä.
1298671126_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
"... aurinko laskee selkäsi taa, se värjää sun hiuksesi punaisellaan ..."

Tämän reissun jälkeen se väsymys iski, ja sitä kesti torstaille saakka :(
Viikollakin olen kuvaillut. Tiistaina kuvasin henkilökuvia töissä, ja samalla otin erään työkaverin "täydet kymmenet" kuvia. Sainpas toimia kampaajanakin, muutamat kiehkurat tein nutturakampaukseen ikivanhalla kiharrinraudalla. Yllättävän kiva kampaus saatiin aikaiseksi 5 minuutissa :) Tarjoillaan kuvaa erään kirjanjulkistamisjutun yhteyteen paikallislehteen, joten niitä en tänne näytille tässä vaiheessa laita vaikka kivoja otoksia tulikin. (koska lehti julkaisee vain ennenjulkaisemattomia kuvia siis JOS julkaisee niitäkään).
Viikolla väsymyksestä huolimatta raahauduin joka ilta jonnekkin suuntaan lenkille, vaikka oikeasti parina iltana sai laittaa "kaikki peliin" että jaksoi lähteä yhtään minnekkään.
Muu vapaa-aika onkin taas mennyt kuvaeditoinneissa, ja pahasti on hommat edelleen kesken... viikon loma olisi enemmän kuin tarpeeseen :)

Huomenissa mulla on ehkä koko valokuvaharrastuksen haastavin kuvaus, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - sanonta toimii tässäkin tapauksessa siltä osin että rekvisiittaa ollaan hankittu kiitettävästi ja myös kuvattavien asut ja kampaukset on mietitty. Kuvauksista pidimme keskiviikkona palaverin, jossa ideoimme aika pitkälle asiaa. Olen nähnyt kaikki kuvattavat (tosin yhden vain kuvista) ja visio on päässä muotoutunut. Aika innoissani tästä olen, mutta nyt vaan sopii toivoa että kaikki menisi nappiin. Ainakin yritän parhaani, muutapa en voi.
Sunnuntaina mulla sitten on kuvaus, joka on kylmien säiden takia peruuntunut kaksi kertaa. Siis KOLMAS KERTA toden sanoo! Eli kuvailen vanhassa kaupungissa Raahen matkaoppaita. Täytyy toivoa että tuo kammottava tuuli mikä tänään oli, on poissa Sunnuntaina. Oppaat tulevat kuvaukseen mamsellipuvuissaan, toivotaan että saan jotain kivaa kuvaa aikaiseksi ja ennen kaikkea sää on sellainen että mallit pystyvät poseeraamaan ohuissa asuissaan, joita sitten voidaan julkaista heidän nettisivuillaan, esitteissään sekä Raahen kaupungin sivuilla.
Loppuun vielä yksi photoshopattu kuvatus toopermannista jota kuvasin menneellä viikolla.
1298673007_img-d41d8cd98f00b204e9800998e