Viikolla ei ole tapahtunut mitään ihmeempää. Tiistaina lenkkeiltiin Titon ja Maisan kanssa. Maisa on aloittanut pentukurssin. Maisa oli oikein vapautunut lenkillä ja haastoi Titoa leikkimään. Kokoeroa on vaan niin paljon, ettei näitä irti voi päästää. (kokoeroa on TUPLAT, eli Tito painaa tuplat Maisaan verrattuna)
Keskiviikkona tokoiltiin Petun kanssa ohjatuissa treeneissä. Kaikki meni hienosti, Petu kyllä osaa kun haluaa osata :) Aluksi otettiin nopeita maahanmenoja, ja ne ei olisi paremmin voineet mennä. Sitten harjoiteltiin kaukokäskyjä, niissä olin aika lähellä Petun edessä. Istumisessa Petu sirtyy aavistuksen samalla eteenpäin. Palasin sen takia harjoittelemaan käsimerkeillä jolloin Petu nousee rauhallisemmin eikä liiku. Sitten otettiin yksitellen luoksetulo, joka meni Petulla hyvin. Ainoa että olis aavistuksen voinut tulla lähemmäs eteen, mutta esim. perusasento oli suora ja hyvä. Sitten otettiin seuraamista yksitellen, se meni muuten hyvin, ainoastaan kentän reunamilla Petu oli sitä mieltä että melkein vois noihin heiniin kusasta tässä seuraamisen lomassa :) Lopuksi annoin Petun taas vähän haistella ja leikkiä 6 kk ikäisen Australian paimenkoira pojan kanssa.
Kotiin päästyäni kävin Titon kanssa kotikonnuilla lenkin, otettiin lenkin lomassa vähän näyttelyjuoksu harjoituksia ja seisomisharjoituksia.
Tänään sitten vesisateesta huolimatta käytiin Saloisissa lenkki, Petu inhoaa sadetta, ja ravisteli itseään vähän väliä :) Titoa sade ei haittaa yhtään. Kotiin päästyämme Petu the kissa nuoleskeli tarkasti tassunsa kuiviksi, ja vähän piti nuoleskella Titoakin, kun velipuoli ei osaa pitää huolta hygieniastaan :)
Tilauksista täytyy hehkuttaa sen verran, että suomen tilaukseni tuli sitten VIIDESSÄ eri erässä, olen hakenut viisi eri pakettia postissa, kaikki tilaamani tuotteet sain ! Saksaan sain maksettua typerän alennuksen takaisin, ja sieltä tuotiin kotiinkuljetuksella paketti. Muuten olen oikein tyytyväinen, mutta olisin toivonut tuotteisiin englanninkieliset ohjeet, tuo saksan kieli ei oikein käänny, kun tuli luettua saksan sijaan ranska.
Maanantaina tuli postia Espanjasta. Olivat osallistuneet Niksan kanssa Espanjan erikoisnäyttelyyn.
Aksan poika ja Petu Petterin velipoika Suvimarjan Al Corleone eli "Nico" oli tavallaan PU3.  eli tuomari oli valinnut "loppufinaaliin" 4 koiraa, joista Nico oli 3.  Tuomari oli Mr Collin Jones Englannista. Näyttely pidettiin Espanjan Salamancancassa. Paikalla bullmastiffeja oli todella paljon, ja koiria myös ulkomailta. Valitettavasti Nicon valiotitteli jäi taas haaveeksi. Espanjassa on todella tiukat valionarvo säännöt Suomeen verrattuna, eli täytyy olla 5 sertiä, joista 1 tulee olla erikoisnäyttelystä (tai Madridista joka vastaa meidän messukeskuksen näyttelyä). Nicolla on ollut nuo muut sertit pitkään, ja erkkarissa on liipannu ihan läheltä, esim. viime vuonna vastaavassa näyttelyssä Nico oli urosten 2 -->HARMI:(
Voin sanoa että jos meillä olisi Suomessa samat säännöt, täällä olis kourallinen valioita ;) Olen varma että meidän Petulla tai Akulla ei valiotitteleitä olis Espanjan säännöillä ... Espanjan erikoisnäyttelyn voittaja vm.2008 oli maailmanvoittaja näyttelyn valiourosten voittanut Bear von Hohenbeilstein. Eli Nico ei todellakaan huonolle hävinnyt ! Tuomari oli kovasti kehunut Nicoa mutta olisi halunnut Nicolle hieman enemmän kokoa. Ei ihme, tämä voittanut uros on meidän Petun vahvuudella varustettu, mutta varmaan 20-30 kg raskaampi ja huomattavasti korkeampi jässikkä!
Tässä parit kuvat Niksasta, me ollaan niin ylpeitä vaikka valiotitteliä ei ikinä tuliskaan :) Ja Niksalla on maailman paras koti !
1990542.jpg
Nico 3 vee poseeraa

1990543.jpg
Niksan hieno pää

1990544.jpg
Nico ja Ana
Seinäjoen aikataulut oli tulleet nettiin. Näyttelyyn on ilmoitettu kokonaiset 19 bullmastiffia. HUH HUH!
Ollaan varattu vaakunasta huone. Saa nähdä uskaltaako illalla lähteä edes syömään, mitähän Tito the Hiiri keksii sillä aikaa. Se oli meinaan tällä viikolla kun menin pönkäämään sen omaan huoneeseensa yhtenä päivänä repinyt koko rautaisen portin läskineen irti. *HUOH*.
Mulle on ihan sama vaikka olisi koko kämpässä päivät, mutta säälittää Petu, kun se repii ja riekkuu Petun kimpussa koko päivän :(
Ostimme maanantaina sen uuden sängyn. Meikäläisen yöunet ovat olleet heikoissa kantimissa, ei osaa vielä nukkua siinä niin pehmeässä luxus sängyssä. Siinä on kaikenmaailman ristiselän tuet sun muut hienoudet :) Ja vanhojen joustinpatjojen hävittäminenkin sujui parhain päin, soitin meidän roskapöntön tyhjentäjälle, ja se oli helppoa ku heinän teko... kannettiin eilen illalla joustinpatjat roskiksen viereen, ja tänä aamuna 6 maissa roska-auto vei ne mennessään. KIITOS!
Vielä huominen pitäisi jaksaa painaa duunia. Mulla on kokous klo 11 kaupungin raatihuoneella, ja klo 13 seuraava kokous Oulaisissa. Eipä ehdi lounastaa, joten ajattelin ennen kaupungin kokousta käydä hakemassa subin ja juoman ja nauttia ne autossa matkalla Oulaisiin :)